VESTGÖTHE:
Niin, kera kukkasien hän sulle käsineensä viskasi vai kuinka?
NIILO SKALM:
Veikko, sull' on tarkka muisti.
(Vetää povestaan naiskäsineen ja kimpun kuihtuneita kukkia, joita suutelee.)
VESTGÖTHE:
Kas vaan, kas vaan, nyt tajuta jo hiukan ma alan, mi on syynä käytökseesi. Vai niin, vai niin, sua vanha suola siis on janottamaan ruvennut, ma huomaan.
NIILO SKALM:
Ma pyydän, veli, ällös käyttää huoli tuot' alhaista ja inhaa vertausta. Kuin taivaan ihanuutta voidaankaan noin suolaan verrata!