Mua muistavan? Niin luulen. Ei, ma olen varma siitä. Siks näin nyt haltioissani mun näät. Ma siitä varmuutehen päästäkseni pois muiden näkyvistä salaa hiivin ja käytöstänsä pidin silmällä. Hän tanssin jälkeen äsken lepäs tässä, (osoittaa tuolia) kun tuolta seinustalta takaa muiden mä häntä salaa katseillani ahmin. Hän silmillänsä etsi jotakin ja lomitse kun tanssivaisten viimein hän keksi minut tuolta ikkunalta, niin — ah, se katse! Kuinka tunkikaan se sielun salaisihin syvyyksiin, ja uudet, oudon kummat sävelet sai rinnassani värjyin helkkymään. Kuin kuumeessa mun hohti poskeni ja vaivoin vain sain itsein hillityksi ma etten polvilleni etehensä täss' syöksähtänyt koko hovin nähden.
Ma varma olen hänen lemmestään ja omani nyt hälle tunnustaa on hartain haluni.
VESTGÖTHE:
Sa miekkonen, sua melkein kadehdin, sill' ihanampaa kuin ensi lemmen aika tuskin mitään lie päällä maan.
NIILO SKALM:
Se toden totta on!
Tän' ehtoona sen kokemaan oon tullut.
VESTGÖTHE:
Mut kakshan, sanoit, suurta asiaa sun paisuttaapi tänään sydäntäs? Suo anteeks, mutta toisestakin nyt ma kuulla haluaisin.
NIILO SKALM:
Kuin oonkaan ma iloinen, ett' altis kuulemaan niin olet sydämeni ääniä. Sa, rakas Klaus, mun paras ystäväni, vain sulle yksin suuret asiani nyt tahdon uskoa. Siis kuule, veikko: