Ma sanon vain: on ylen vaarallista noin ajatella, saati puhua. Sa tiedät, mitkä Eerik-kuninkaalla on epäluulot herttuata kohtaan. On urkkijoita täällä liikkunut jo viime talvest' aikain. Varoen syy meillä elää on.
NIILO SKALM:
Nyt toden totta en tiedä, itkeä vai nauraako mun tulis! Niinhän, veikkoseni, haastat, kuin vanhat viisariamme, Horn ja Fleming, nuo, jotka tuulten suuntaa nuuskimaan niin valppait' ovat, joille valtapaikat — kun ilman vaaraa saa ne hankituksi — ja suuret tulot, oma mukavuus on kaikki kaikessa. Jos viisaus on sellaista, en koskaan viisahaksi ma tahdo tulla, jos taas vaikuttaa sen ikä, niin mun Herra nuorena pois täältä korjatkoon! Jos vaimo, lapset sen saavat aikaan, lempi rinnassain jo alkuhunsa sammukoon!
VESTGÖTHE:
Sa aina oot sama Niilo Skalm!
NIILO SKALM:
Mut sinä, veli, et sama ole Klaus, jonk' opin vuotta noin kymmenkunta sitten tuntemaan.
VESTGÖTHE:
Kuin niin?