Työn ääressä niin täällä istutte te ahkerasti, että messuunkaan ei aikaa teillä tulla. (Kumartuu työtä tarkastamaan.) Hyvä, hyvä! Jos näin te jatkatte, on huomenissa jo valmihina työ. (Huomaa amuletin pöydällä.) Mut mitä tää? (Anna tekee avuttoman liikkeen temmatakseen amuletin, mutta herttuatar ehtii ennen.) Ma oikein näänkö? — Totta totisesti tää amuletti sama eikö ole, jonk' annoin Skalmille ma äskettäin? (Katsoo kysyvästi Annaan.) Te kalpenette! Kuulkaa, sanaakaan teill' eikö selitykseksi, miks täällä se pöydällänne viruu? (Äänettömyys.) Yhä vain te vaikenette? — Hyvä, selon kyllä ma ottaa tiedän. Paashi, alas riennä ja tänne kutsu herra Niilo Skalm, hän linnan pihalla ol' äsken juuri.
(Hovipoika poistuu.)
ANNA:
Ei ei! On tarpeetonta hänen tulla, on — niin, hän hukannut sen varmaan on, ma tuolta — tuolta portaista sen löysin.
HERTTUATAR:
Tuo hämillinen änkytys saa toista
mun uskomaan kuin mitä tarkoitatte.
Täss' selvästi on jotain vinossa.
No, pianpa ma selvän siitä saan.
HOVIPOIKA (tullen hengästyneenä ovelle):
Skalm ratsain lähtenyt oi' ihan juuri ja viikkoihin ei palaavan hän kuulu.
HERTTUATAR:
Oh, harmillista, että matkalle niin tärkeälle ilman selitystä hän pääsi näin! Ma lujaks, uskolliseks niin luulin häntä, mutta epäilys tää valtaa minut, kevytmielisyyttä ei tämän moista sovi osoittaa sen miehen, joka suosioni niin on voittanut kuin hän. Mut tilin tästä saa ankaran hän palattuaan tehdä. (Annalle) Ja te — te suosioni menettänyt täll' ootte teollanne! Eteeni te ette toistaiseksi ilmesty, siks kunnes selvyyden mä täyden täst' olen saanut. Silloin edessänne on matka Puolaan, täysin puhtahana jos tästä ette selviytymään pääse.