Näyttämö sama kuin ensi näytöksessä.
HOVIPOIKA (tullen Niilo Skalmin seurassa oikealta):
— — — tänne saattamaan hän teidät käski sekä ilmoituksen siit itsellensä kirjastohon tuomaan. Siis täällä vartokaa, hän heti saapuu.
NIILO SKALM:
Mut sano, poikaseni, tietoa sull' onko minkäänlaista, miksikä näin kiireisesti hänen armonsa mua tahtoo tavata?
HOVIPOIKA:
Aavistusta ei pienintäkään mull' oo siitä. Mut täällä vartokaa, mä ilmoitan siit' oitis hänen armolleen.
(Menee vasemmalle.)
NIILO SKALM (yksin):
Ma luulen — ei, aivan varma olen siitä että täss' amuletti kysymyksess' on. Se taikakalu todellakin lienee, kun paljon noin se harmia on tuonut. Jos pyyntöön armaani en suostunut ma silloin ois, ei ikävyyksiä ois näitä tullut: viikkoja nyt Anna on huoneissansa mustin miettehin ja onnetonna viettää saanut; mulla taas ikävä on tilinteko eessä. — Kas tuolla tulee hän, on muotonsa niin tuikea. — On paras heti suoraan kaikk' ilmisaattaa hälle.