Toisen uutisen sain Lundgrenilta, joka kertoi samana aamuna jossain kaupungin läheisellä ylikäytävällä lehmän joutuneen junan alle. Uutisen lopetin tietysti huomautuksella, että ylikäytävien portteja tulisi tarkoin valvoa, jotta "moiset onnettomuudet vasta välttyisivät".
Kolmanneksi kerroin hyvin seikkaperäisesti, kuinka kaksi jätkää illalla eräässä kadunkulmassa tappeli, häiriten jo yölevolleen asettuneita kaupunkilaisia ja kuinka "aina valpas poliisimme lopulta korjasi rauhanhäiritsijät talteensa".
Virallisia uutisia sen sijaan ei ollut tiedossani. Raastuvan vahtimestari oli ennen aina telefonitse ilmottanut uutiset maistraatin ja raastuvanoikeuden istunnoista, mutta oli keväällä lakannut siitä, kun me olimme lyöneet laimin uutisena mainita, että hän kaksikymmenvuotisen nuhteettoman palvelusajan muistoksi oli maistraatilta saanut lahjaksi kultakellon.
Mutta juoksupoika palasi jo Kiekkojärveltä ja töytäsi toimitushuoneeseen hengästyneenä ja puhkuen. Meidän kolmena kysymerkkinä odottaessamme alkoi poika katkonaisella äänellä kertoa, kuinka hänen paluumatkalla ollessaan värjäri Kanneliinin vihainen sonni oli ruvennut häntä ahdistamaan ja häntä suorana sekä pahasti möräten laukannut hänen perässään lähelle kaupungin tullia.
— Mutta löysitkö herra Silanderia? — keskeytti faktori kiukkuisena pojan sanatulvan, samalla kun minä rupesin kiiruusti pistelemään uutista pojan ja sonnin välisestä kohtauksesta, unhottamatta suinkaan lopusta huomautusta: "Tässäkin taas varotus asianomaisille pitämään parempaa vaaria vihaisista elukoistaan."
Päätoimittajan kertoi poika monien vaiheiden jälkeen tavanneensa erään pensaan juurelta Kiekkojärven rannalta, jossa hän oli kuorsannut täydessä humalassa, vierellään onkivehkeet ja joukko tyhjiä olutpulloja.
Pojan kertomusta seurasi pahaa ennustava äänettömyys. Sitä häiritsivät ainoastaan kärpäset, jotka nälkäisinä tappelivat ruokapaikasta Lundgrenin kaljun pään ympärillä.
Mutta vihdoin keskeytti faktori kiusallisen äänettömyyden, avasi suunsa ja — kirosi, niin että kärpäset Lundgrenin kiireeltä surahtivat säikähtyneinä lentoon. Minä ja viimemainittu emme osanneet sen parempaa kuin seurata kaikuna hänen esimerkkiään. Sitten seurasi taas äänettömyys, jonka tällä kertaa keskeytti juoksupojan itkevä ääni. Poloinen luuli meidän äkeiden voimasanojemme tarkottavan häntä ja alkoi kertoa, kuinka hän voimainsa perästä koetti riuhtoa herra Silanderia hereille, mutta "se ei muuta kuin örisi vain ja käski minun huilata hiiteen."
Pojan selonteon keskeytti faktori, joka vuorostaan käski hänen huilata siitä hiiteen. Taakseen katsomatta hävisikin poika painon puolelle. Kun tämän jälkeen oli jälleen hetki vaiettu, kirkastuivat yhtäkkiä Lundgrenin kasvot. Hän oli keksinyt keinon, miten päästä paperipulasta. Kun hän oli sen ilmaissut, soitti faktori heti naapurikirjapainoon ja pyysi sieltä lainaksi painopaperia, kunnes oma paperilähetys ehtii (!) saapua. Sitä luvattiin, vaikka tosin ankaranpuoleisilla ehdoilla. Mutta siitä pulasta oli joka tapauksessa päästy.
Vielä oli kuitenkin voitettavana Freken niskottelu. Frekke tiesi olevansa tärkeä tekijä lehden ilmestymisessä ja pysyi lujana päätöksessään olla tarttumatta painokoneen kampiin, jollei saa palkkaansa. Hänelle täytyi siis kaikin mokomin ja kiiruusti saada rahaa, sillä päivän numero alkoi olla valmiiksi ladottuna ja ulkosivujen olisi tullut olla jo painossa. Konttorineiti kertoi lähettäneensä pojan perimään muutamia ilmotuslaskuja ja siitä oli toiveita saada Frekelle hyvitystä.