Hetkisen odoteltuamme palasi poika. Hän oli saanut käsiinsä yhden ainoan ilmottajan ja tältäkin ainoastaan viisi markkaa. Tempasin pojan hyppysistä setelin ja riensin painohuoneeseen, missä Frekke istui entisellä paikallaan ja epätoivoisena silmäili tyhjää nuuskarasiaansa. Ojensin hänelle setelin sekä pyysin häntä ryhtymään työhön, sillä meidän olisi muuten mahdoton saada painokonetta käyntiin, koska koko kaupungissa ei löytynyt niin väkevää miestä kuin Frekke. Hän otti setelin, käänteli sitä hyppysissään ja viimeisten sanojeni johdosta katsoa mulautti minua puoleksi epäluulolla, puoleksi hyvillään. Sitten lähti hän mitään puhumatta ulos. Arvasin hänen menneen nuuskaa ostamaan ja palasin voitosta varmana toimitushuoneeseen.
Neljännestunnin mentyä kuului painohuoneesta kaksi pitkää pärskäystä, joita seurasi jyrisevä aivastus. Vielä hetkinen ja painokone alkoi jymisten käydä. Silmäsin ovenraosta sisälle ja näin Freken ylisilleen riisuutuneena hartianväestä vääntävän kampia. Ylähuulella näkyivät verekset jäljet ankarasta nuuskapanoksesta ja tyytyväisyys loisti katseesta, sillä tuolilla käden ulottuvissa oli jälleen täysinäinen nuuskarasia.
Niin pääsi lehti vihdoinkin painokoneeseen. Tosin se myöhästyi muutamia tuntia, mutta siitä oli se hyöty, että vasta valmistunut Pohjantähden numero kerkesi saapua toimitukseemme, joten minä sain viime tingassa leikatuksi siitä lääninhallituksen uutiset, joita itse emme nykyään saaneet mainitusta virastosta, kun ei ollut varaa maksaa palkkiota asianomaiselle virkamiehelle. Pari näin viime tingassa sieppaamistani uutisista koski tuberkuliini-tarkastusta ja yksi maantiesuunnan tangotusta. Se oli arvokas lisä "omintakeisiin" uutisiimme.
Kun täten olin päässyt kaikista päivän huolista, istahdin mukavaan asentoon päätoimittajan tuoliin, nostin jalkani pöydälle, sytytin paperossin ja suljin silmäni. Savupilveen kääriytyen kuuntelin nautinnolla painokoneen jytinää, jonka tavantakaa keskeyttivät Freken valtavat nuuskapärskäykset. Mielikuvituksessani näin lehtien perhosina sinkoilevan painokoneesta ja valistuksen sanansaattajina leviävän ympäri laajaa maaseutua.
Taidearvostelijana.
Teatteriseurueiden vierailut, konsertit ja sen semmoiset olivat tietysti harvinaisia merkkitapauksia Kolkkalan kaupungin elämässä. Näyttelijät ja laulajattaret toivat mukanaan pienen tuulahduksen suuresta maailmasta ja silloin raottivat Kolkkalan yhteiskunnan jäsenet hetkeksi unisia silmiään. Ja jolla oli hyvä mielikuvitus — eikä se lahja Kolkkalassa ole sen harvinaisempi kuin muuallakaan — saattoi silloin uskotella elävänsä keskellä suurta maailmaa. Pääkadulla voi niihin aikoihin kuulla seuraavanlaatuista sananvaihtoa:
— Olitko illalla teatterissa?
— Maria Stuartiako katsomassa?
— Niin, Schillerin Maria Stuartia.
— Olinpa tietenkin, ja tänä iltana menen katsomaan Holbergin Jeppe
Niilonpoikaa.