* * * * *
Syyspuoleen alkoi pukuni kaivata samanlaista uudistusta. Tosin siinä ei vielä näkynyt ilmireikiä, mutta erinäiset kohdat olivat jo käyneet niin kiiltäviksi, että niillä hätätilassa olisi voinut korvata peilin puutteen. Sitäpaitsi ne olivat jo ammoin käytännöstä pois joutunutta kuosia.
Kun sen nautinnon kaipuu, minkä uuden uutukaisessa ja kuosikkaassa puvussa käyminen synnyttää, kävi päivä päivältä yhä voimakkaammaksi, päätin minä astua Rubiconin yli — ja tilata itselleni puvun. Kun onnen sanotaan suosivan rohkeita, niin arvelin Riennon kassaan asianomaiseksi päiväksi kertyvän siksi paljon rahaa, että saisin sillä pukuni lunastetuksi.
Olosuhteisiin katsoen päätin valita räätälin laitakaupungilta — tyhmästi kylläkin, sillä sellaiset eläjäthän etupäässä karhuamisillaan muuttavat lähimmäisensä elämän maalliseksi helvetiksi, elleivät heti saa täyttä käteistä maksua. Koska räätälit — vaatturinimi ei ollut Kolkkalassa vielä vakiintunut, joten rohkenen käyttää tuota vanhaa kunnianarvoisaa räätäli-nimitystä — Kolkkalassakin olivat pääasiallisesti kahdensukuisia: Leinoja ja Kanervia, kantoi räätäli, johon minun vaalini sattui, ensinmainittua nimeä. Muutoin oli hän tyypillinen laitakaupungin räätäli: laiha ja synkkäkatseinen. Oliko hän lisäksi, kuten asiaan olisi kuulunut, keuhkotautinen, siitä en ehtinyt päästä täyteen varmuuteen. Arvatenkaan hänen luonaan ei ollut pistäytynyt ostajia viikkokausiin, sillä hänen ilonsa minun ilmestymiseni johdosta oli suuri ja vilpitön.
No niin, kangas valittiin — vaikka, totta puhuen, valikoimisen varaa ei sanottavasti ollut —, mitat otettiin ja hinnasta sovittiin. Puvun piti olla viikon kuluttua valmiina.
Ilmotin kassaneidille, mikä tärkeä ja suurenpuoleinen menoerä minulla oli edessäni ja hän lupasi tehdä voitavansa asiassa. Mutta siitä huolimatta ei minun varalleni määräpäiväksi kertynyt viittä markkaa enempää.
Toivoin jo, että puvun valmistuminen olisi tavallisuuden mukaan myöhästynyt ja että sillä aikaa joku onnenpotku toisi kassaan isomman summan rahaa. Mutta oi inhimillisten toiveiden turhuutta, niin vaatimattomia kuin ne olkootkin: täsmälleen saapui räätälin oppipoika asuntooni, käsivarrellaan uusi pukuni.
Pyysin pojan odottamaan ja ryhdyin pukemaan vaatteita päälleni, sillä housuja ei oltu vielä lainkaan koetettu. Sitä tehdessäni huomasin vasta, että kangas oli selvästi toista kuin mistä olin puvun tilannut. Katsoin kuitenkin olevani siksi allakynsin, että jätin välikysymyksen siitä seikasta tekemättä ja jatkoin ääneti pukeutumista. Housut tuntuivat heti jalkaan vetäessä lonkilta ihmeellisen ahtailta. Saatuani ne napitetuksi kykenin niissä tuskin liikkumaan ja käsiä ei piukkuuden vuoksi ollut taskuihin yrittäminenkään. Kun istuuduin tuolille, kuului sieltä missä molemmat lahkeet yhtyvät, arveluttavaa ritinää: sauma oli noin puolen korttelin pituudelta ratkennut!
Nyt loppui kärsivällisyyteni ja unhottaen proletääri-asemani viskasin minä housut takaisin pojalle ja käskin ne kiiruimmiten korjata. Tapaus oli oikeastaan tervetullut, sillä siten sain tilaisuuden ennen tilintekoon ryhtymistä käydä Silanderin kimppuun.
Löysinkin hänet suuremmitta vaikeuksitta kotoaan, missä hän sohvalla vatsallaan maaten ja kasvot tyynyyn painettuina vaikeroitsi kovissa hammastaudin tuskissa. Hänen leukapielensä olivat pahoin ajettuneet, jotapaitsi hän viimeisen juomingin jäleltä oli puolittain rampana.