— Mitäpäs minä, saamattahan on vielä oma palkkanikin, — ja faktori istahti äkämystyneenä tuolille kuin juurtuakseen siihen koko elinajakseen.
— Niinpä se on minunkin palkkani, mutta täytyyhän meidän lehti saada säännöllisesti ilmestymään, muuten häipyvät viimeisetkin palkansaantimahdollisuudet.
Jätin faktorin siihen ja lähdin itse latomoon. Latojamme olivat kaikki nuorta väkeä, suurin osa oppilaita. Sen vuoksi sainkin heidät suostutelluksi työhön, varsinkin laskettuani hiukan hätävalhetta, että päätoimittaja oli muka parasta aikaa tekemässä rahaa.
Iloissani palasin toimitushuoneeseen ja kerroin faktorille, että lakko oli tällä kertaa saatu tukahutetuksi. Kävin taas käsiksi pääkaupungin lehteen, mutta juuri kun olin upottamaisillani saksien terävämmän sakaran sen täyteläisten palstain väliin, kuului oven takaa äkäinen koputus.
— Sisään!
Ja sisään astui oven täyteinen mies, jonka tuuhean parran takaa kiiluivat kauppias Parkkasen tuikeat silmät. Hän tuli jo ainakin kolmannen kerran sillä viikolla tiedustelemaan viime puolen vuoden vuokraa, mikä oli vielä rästinä. Selitin kuten ennenkin että herra Silander oli poissa ja että minä en voinut asialle mitään. Mutta hän jyrisi ja pauhasi kuin pitkäinen, haukkui Riento-poloisen alimpaan kattilaan ja uhkasi poistuessaan nostattaa painokoneemme ja muut vehkeemme kadulle. Tunsinpa totisesti itseni iloiseksi, että sakset killuivat katosta lähtevässä nuorassa eikä minun siis tarvinnut nyrkillä koputtaen niitä etsiä.
Kohta kun hänen äänensä möry häipyi korvistani, kuulin kiivasta sananvaihtoa kirjapainon puolelta, luullen latojain uudestaan ryhtyneen kapinaan, riensin päätäsuoraa paikalle. Mutta siellä riitelivätkin vain faktori ja kaupunginvouti, joka muutaman kyllästyneen velkojan saatavista oli tullut ulosmittausta suorittamaan sekä valinnut uhrikseen meille niin tuiki tarpeellisen painokoneen.
Ryhdyin sovitteluihin, joiden tuloksena oli, että ulosottoon kirjotettiin vanha käsipaino. Ulosottomerkillä varustettuna sai se jäädä paikalleen ja saatiin sitä edelleenkin käyttää korrehtuurivedosten ottamiseen.
Nyt sain vihdoinkin tilaisuuden perinpohjin höyhentää pääkaupungin lehden. Tyytyväisenä nojausin sen tehtyäni selkäkenoon ja sytytin paperossin. Mutta tuskin olin ehtinyt siemaista pari haikua, kun juoksupoika toi sen Joobin sanoman, että rautatien tavaramakasiinista ei anneta ulos paperilähetystä, ennenkun kaikki entiset rahtivelat on suoritettu.
Tämä oli jo enempi kuin liikaa, sillä varastossa ei ollut paperia edes yhden numeron painamiseen. Miettiessämme faktorin ja juuri saapuneen korrehtuurinlukijan kanssa keinoa, millä selviytyä tästä uudesta pulasta, astui painomies huoneeseen synkkänä kuin ukonpilvi sekä ilmotti, että Frekke on kieltäytynyt pyörittämästä painokonetta, jollei paikalla saa ainakin kahden päivän palkkaa.