"Kaikki! En tiedä edes, onko koko armeijastamme muita jälellä kuin me, lukuunottamatta ratsuväkeä, jonka Barre vei heti taistelun alussa pois."
"Hm, minä näin sen kaiken päivällä", lausui vaari eikä Antti Matinpoika ollenkaan kummastellut hänen sanojaan. "Silloin minä tunsin sydämessäni suurta tuskaa, mutta ennen teidän tuloanne minä kerkesin siitä jo päästä."
Antti Matinpoika kertoi nyt taistelun päätöksestä sekä mitä hänen päällikkönsä vähä ennen kuolemaansa oli häneltä kysynyt.
"Mitä te siinä suhteessa uskotte?" kysyi hän lopuksi vaarilta. "Olemmeko me häviöön tuomittu kansa?"
"Emme ole", vastasi vaari empimättä ja niin tyynellä luottamuksella, että yksin hänen äänensä sävy ja kasvojensa ilme riitti Antti Matinpojalle vakuuttamaan hänen sanojensa pätevyyden. "Emme suinkaan! Sillä jos meidät olisi häviöön määrätty, niin kyllä meillä sodan ja hävityksen sijasta olisi hyvät päivät ja kaikkinainen myötäkäyminen. Niitä me emme ole tottuneet kestämään, ne meistä piankin lopun tekisivät. Mutta sota ja nälkä ovat meidän vanhoja tuttujamme eivätkä ne kykene meitä maanpinnalta lakaisemaan. Ne ovat vain kasvatuskeinoja Herran kädessä nämä tällaiset ajat, sillä hän on aikonut tehdä jotakin kansastamme. Jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee."
"Mutta tämä rankaiseminen tuntuu ihmissilmällä nähden ylen kovalta", virkkoi Antti Matinpoika, "niin ettei ole ihme, jos moni epätoivossaan kyselee, kuten eversti-vainaja tänään, kykenemmekö me lainkaan näitä koettelemuksia kestämään. Ensin kamalat nälkävuodet ja sitten sota, jolle ei loppua tunnu tulevankaan."
"Kovalle se tuntuu ja kovaa se onkin, mutta kyllä vitsan käyttäjä tietää, mitä me kestämme ja milloin hänen on vitsa pantava pois. Saammepas nähdä, jos meillä elonpäiviä riittää, että… mutta otahan raamattu tuolta nurkkakaapista, siellä on paremmin sanottuna se, mitä minun mielessäni juuri pyörii."
Kun Antti Matinpoka oli täyttänyt käskyn, kehotti vaari:
"Haehan sieltä Hesekielin kuudesneljättä luku ja lue kolmannestaneljättä värssystä. Siellä on ne sanat, jotka minun äsken piti sanoa."
Antti Matinpoika etsi neuvotun kohdan ja luki: