"Eerik Benjamininpoika."
"Kuinka? Eihän se ole mikään naisen nimi!" ja Armfelt pani ääneensä hieman ankaruutta.
Kuulusteltava hätääntyi nyt kokonaan ja purskahti sitten äkkiä itkuun, peittäen käsillä silmänsä. Nyt ei ollut enää epäilystäkään, ett'eikö hän ollut nainen.
"No, no, elähän itke, vaan ilmaise oikea nimesi, ei sinulle siitä mitään pahaa seuraa, päinvastoin", koetti Armfelt puhella hänelle lempeästi.
"Annikka minun oikea nimeni on", niiskutti tyttö, "Annikka Swahn."
"Annikka Swahn", toistivat kaikki hämmästyneinä, vaikka he sepän kertomuksesta ja kuulusteltavan ulkomuodosta ja käytöksestä olivatkin tulleet kutakuinkin vakuutetuiksi, että hän oli nainen. Muissa oloissa olisi saanut kerrassaan koomillisen luonteen se seikka, että venäläinen rakuuna ilmotti nimekseen Annikka Swahnin, mutta tässä tapauksessa ilmeni kaikki niin traagillisena, että jokaisen kasvoilla kuvastui syvä sääli ja osanotto. Kukaan ei epäillyt kuulusteltavan ilmaisseen oikean nimensä.
"Mutta mistä sinä poloinen olet syntyisin ja kutka ovat sinun vanhempasi?" kysyi Armfelt heltyneellä äänellä.
"Minä olen syntynyt Joutsenon pitäjässä, jossa isäni, Benjamin Swahn, oli kappalaisena", vastasi rakuunatyttö kyyneliään kuivaten.
"Hyvä Jumala, siis papin tytär!" pääsi välittömästi kirkkoherra Peitziukselta.
"Mutta kuinka herran nimessä sinä olet joutunut vihollisen sotamieheksi?" kysyi Armfelt. "Kerrohan nyt meille kaikki alustapitäin."