"Poika!" ärjäsi hän ja tyrkkäsi hänet vihaisesti liikkeelle.
Lauri lähti taas huojumaan eteenpäin ja Tuomas seurasi hänen kintereillään. Mutta montakaan askelta ei Lauri ehtinyt kulkea, kun hän suistui maahan. Silloin tempasi Tuomas hänet ylös ja ravisteli häntä hurjasti. Mutta nähdessään, kuinka Lauria puistatti läpi ruumiin, riisui hän äkkiä päältään univormukulunsa ja alkoi sitä kiskoa veljensä ylle. Itsellään oli hänellä univormun alla lyhyt, napiton takki. Tuuli riuhtasi sen levälleen sekä samoin hänen kuluneen ja likaisen pellavapaitansa rintamuksen. Nähdessään hänen paljaan rintansa sekä siinä punottavan pajunetinarven, havahtui Lauri selvään todellisuuteen. Ensi kerran vanhinta veljeään sinutellen sanoi hän:
"Sinähän palellut itse, en minä tätä ota!" ja alkoi kiivaasti riuhtoa univormua yltään.
"Huuti, nulikka, äläkä sinuttele esimiestäsi!" karjasi Tuomas ja kiskoi viitan takaisin Laurin olkapäille. Sitten vyötti hän sen kiinni omalla vyöllään.
"Mars eteenpäin!" komensi hän ja työnsi veljensä liikkeelle.
Tahdottomasti alkoi silloin Lauri siirrellä jalkojaan pöpperöisessä lumessa. Väkivaltaisin heitoin laahaten jäykkää jalkaansa ontui Tuomas hänen kintereillään. Kouristaen Lauria käsivarresta ja siten estäen häntä lumeen kompastumasta puhui hän läähättäen:
"Etkö sinä ymmärrä, poika, että sinun täytyy päästä kotimaahan ja panna siellä talo taas pystyyn?"
Äänettöminä raahustivat he sitten pitkän aikaa kahden eteenpäin ja Tuomas piteli yhä Lauria käsivarresta. Viimein illan hämärässä laskeusivat he jotakin rinnettä alaspäin ja tulivat pienen joen uomalle. Siellä ei pyryyttänyt niin tuimasti ja etäämpänä näkyi uomaa pitkin kulkevan alaspäin joukko miehiä ja muutamia hevosia. Tuomas pysähtyi äyräälle ja sanoi:
"Laskeu tuonne uoman pohjaan ja marssi kiiruusti noiden toisten jälkeen ja kun tulet kotiin, niin…"
Hän keskeytti lauseen ja kääntyi palatakseen.