Heti aamun sarastaessa läksimme liikkeelle ja saavuimme ennen puolta päivää Euran lähistölle. Jätin Juhon ja Riikan hevosten kanssa metsään ja lähdin yksin, aseet vaatteiden alle piilotettuna, kylään tiedustelemaan. En ollut kauan kulkenutkaan, kun kylän laiteella tiheässä viidakossa tapasin naisia ja lapsia suuren pelon vallassa. Heiltä sain kuulla, että kylään oli aamulla Marttilasta päin tullen ilmestynyt joukko venäläisiä, jotka olivat sangen kiukkuisesti tiedustelleet rahakuorman ryöstäjiä ja harjoittaneet taloissa kaikenlaista vallattomuutta.
Vietimme sitten sen päivän metsässä piileksien ja kärsien nälkää, sillä leipä oli rensseleistämme jo loppunut, emmekä yöpaikasta olleet varhaisen lähtömme takia tulleet lisää hankkineeksi. Vasta pimeän tullen lähdimme liikkeelle ja menimme kylän yläpuolelta, muutaman kosken kohdalta Paimionjoen poikki kulkien jalkaisin ja hevosiamme taluttaen kaikenlaisia metsäpolkuja myöten Paimiota kohti, jonne saavuimme seuraavana aamuna.
Täällä ei ollut yhtään vihollista, mutta sen sijaan oli kirkolla joukko talonpoikia, jotka olivat hyvin kiihdyksissään niistä väkivallan töistä, joita venäläiset olivat kaikkialla harjoittaneet kostoksi partioretkeläisille. He uhkasivat vangita meidät ja jättää venäläisten haltuun, jottei syyttömän rahvaan tarvitsisi muka syyllisten takia kärsiä. Tästä sain heidät kuitenkin lujalla käytökselläni luopumaan, jopa he häpesivätkin uhkauksiaan, kun olin puhunut heille muutamia kovia sanoja.
Saatuamme muutamasta talosta melkein puolipakolla ostetuksi hiukan ruokaa, jatkoimme oitis matkaamme ja saavuimme iltapäivällä Sauvoon, jossa päätimme minun puustellissani levätä päivän tai pari.
* * * * *
YHDEKSÄS LUKU.
Ajamme yksiöistä jäätä Korpooseen ja retkeilemme sitten ympäri Ahvenan saaristoa.
Puustellini maat olivat vuokralla ja huoneista piti huolta muuan vanha vaimo, joka jo edeltäjäni aikana oli asunut talossa. Hän hankki kylältä naisen vaatteet Riikalle, joka halusi mitä pikimmin päästä venäläisen rakuunan puvusta. Ja täytyypä tunnustaa, ettei muutos minustakaan tuntunut vastenmieliseltä, kun Riika naisen asussa ilmestyi keskellemme.
Oleskelumme Hallelassa oli vaaranalaista, sillä jo seuraavana päivänä saimme kuulla erään vihollisjoukon olevan matkalla Sauvoonkin. Lähdimme siis heti liikkeelle ja ratsastimme Karunaan, jossa vietimme yön eräässä Krokelankylän talossa. Mutta kuten seuraavana päivänä saimme kuulla, oli venäläisten ylipäällikkö lähettänyt ympäri lääniä ja muun muassa tännekin kiertokapulan, jossa kansalle julistettiin, että kaikilta, jotka vain suojelevat ja ruokavaroilla auttavat suomalaisia sotilaita ja partiomiehiä, poltetaan armotta talot sekä viedään vaimot ja lapset Siperiaan. Täällä saimme myöskin kuulla, että vihollinen oli uudelleen asettunut Turkuun, jossa kerrottiin majailevan joukon kolmattakymmentä tuhatta venäläistä.
Kun kylän asukkaat näyttivät meidän vuoksemme olevan hyvin levottomia, päätimme pitempään viipymättä jättää tämänkin paikan. Paimionselkä oli vasta edellisenä yönä jäätynyt ja kaikki pitivät vaarallisena kulkea siitä yli, varsinkin hevosilla. Kun matkamme määränä oli Ahvenanmaa, jonne maaherra Stjernstedtkin oli paennut ja kun sillä taipalella emme hevosia voineet kuljettaa, luovutimme me niistä kaksi talonisännälle. Mutta kolmannella oli meidän yritettävä kuljettaa rahoja tuonnemmaksi saaristoon. Talosta saimme hevosten hinnaksi reen, johon sälytimme rahakääröt. Ja niin lähdimme sitten illan tullen uhkarohkealle retkelle parin virstan levyisen selän yli Paraisiin.