Kaikki kolme kuljimme jalkaisin edellä, noin parin sylen päässä toisistamme kantaen olallamme pitkiä seipäitä. Juho talutti hevosta, kulkien niin kaukana edellä kuin ohjakset suinkin yltivät. Jää allamme notkui, ritisi ja paukkui meidän juostessamme vastaista rantaa kohti. Keskellä selkää osoittautui jää vieläkin ohuemmaksi ja yht'äkkiä kuului takanamme tavallista kovempi rasahdus. Hevosen alla oli jää pettänyt ja se oli rekineen vaipunut veteen. Meidän seipäillä auttaessamme koetti se pyrkiä uudelleen jäälle, mutta se lohkesi aina sen alla. Kun itsekin olimme joka hetki vaarassa, täytyi meidän luopua nääntyneestä hevosesta, joka kallisarvoisine kuormineen pian vaipui syvyyteen.
Jatkoimme taas juoksuamme ja pääsimme kovan jännityksen jälkeen kunnialla rantaan. Paraisista jatkoimme yhtä mittaa matkaamme Korpoon Kalaisiin, jossa yövyimme luotsitaloon. Täältä lupasi eräs luotsilaivuri viedä meidät veneellä Ahvenanmaalle. Pidin häntä sen vuoksi koko yön ajan hyvänä tarjoillen hänelle mitä hyvää suinkin oli saatavana. Mutta aamulla, kun olisi tullut lähteä matkalle, olikin hän kadonnut jäljettömiin. Sellainen heittiömäinen epäluotettavuus sai minut vihan vimmoihin, ja temmaten molemmat pistoolini menin minä toisten luotsimiesten luo ja ärjäisin:
»Sillä tavallako te kohtelette kuninkaallisen majesteetin palvelijoita, jotka panevat henkensä alttiiksi isänmaansa puolesta? Jollette paikalla laittaudu kuljettamaan meitä eteenpäin, niin saatte tekemistä kanssani!»
Luotsit säikähtyivät pahanpäiväisesti ja kaksi miestä lähti kohta viemään meitä eteenpäin saaristoon. Meidän oli lykättävä venettä edellämme, kunnes pääsimme avoveteen.
Tultuamme Korpoon virralle huomasin siellä kiinni jäätyneen aluksen. Tiedustellessani, kenen se oli, ilmoittivat luotsit sen kuuluvan maaherra Stjernstedtille ja olevan lastattuna viljalla sekä muilla ruokatavaroilla. Hetkisen tuumittuani päätin kuljetuttaa sen, maksoi mitä maksoi, avovedelle, joka alkoi noin virstan päässä, sekä purjehtia sillä Ahvenaan. Sillä täällähän se saattoi milloin hyvänsä joutua vihollisen saaliiksi.
Komensin siis toisen luotseista hakemaan kylästä lisää miehiä sekä tarpeellisia työkaluja. Tunnin verran odoteltuamme saapuikin kolme miestä varustettuina kirveillä ja tuurilla. Irroitimme nyt jaalan jäistä ja toisten murtaessa sille uraa kiskoivat toiset sitä köydestä eteenpäin. Viisi tuntia hiki hatussa työskenneltyämme pääsimme vihdoin avoveteen. Komensin nyt miehet hankkimaan alukselle tarpeellisen taklauksen, ja kun kaikki oli kunnossa, lähdimme purjehtimaan ja annoimme tuulen määrätä suuntamme Köökariin, jonne saavuimme seuraavana päivänä.
Jätin aluksen tänne talvehtimaan muutamaan turvalliseen poukamaan ja itse jatkoimme kalastajaveneellä matkaa Föglööhön, jossa kuulin kapteeni Möllerin miehineen majailevan Stentorpan kartanossa. Siellä tapasin ihmeekseni vänrikki Sahlmaninkin, joka oli, samoinkuin minäkin Ahokkaan kanssa, kulkenut monia seikkailuja kokien Turkuun ja sieltä tänne Ahvenanmaalle, missä hän nyt oli Möllerin joukkokunnassa.
Viimemainittu mukanamme purjehdimme Föglööstä Ahvenan manterelle Saltviikin pitäjään, jossa maaherra Stjernstedt majaili Hagan kartanossa. Annoin täällä maaherralle tarkan raportin kaikista viimeaikaisista toimistani ja retkistäni sekä mitä olin saanut tietooni vihollisen hankkeista. Sen päästin Korpoosta ottamani miehistön kotimatkalle ja pyysin itselleni parin viikon virkalomaa voidakseni saattaa Riikan Tukholmaan. Maaherra myönsikin virkaloman ja kolmisin lähdimme Ekkerööhön pyrkiäksemme sieltä meren yli. Riika olisi muuten kaikin mokomin tahtonut jäädä tänne jakaakseen minun kanssani kaikki seikkailut ja vaarat, mutta siihen en voinut mitenkään suostua.
Ekkeröössä tapasimme eversti Jakob Grundellin, joka palasi Tukholmasta. Hän tiedusteli minulta Suomen kuulumisia ja vaati minua sitten kanssansa takaisin maaherran luokse. Kun ylipääsykin näytti toistaiseksi vaikealta, päätin seurata häntä takaisin itään päin. Otettuani hellät jäähyväiset Riikalta, jonka jätin erääseen taloon siksi, kun jälleen saisin tilaisuuden tänne palata ja saattaa hänet Tukholmaan, lähdin herra everstin ja Juhon kanssa matkalle.
Hagaan tultuamme oli maaherra lähdössä Kumlingeen. Liityimme samaan matkaan ja tulimme seuraavana päivänä mainitulle saarelle. Täältä komennettiin minut Turun saaristoon tiedusteluretkelle, mutta kelirikon takia täytyi minun lähes kuukauden päivät makailla joutilaana Kumlingen nimismiehen talossa.