* * * * *
KYMMENES LUKU.
Jatkuvia risteilyjä ja seikkailuja saaristossa.
Maaliskuun alkupäivinä päätin Ahokkaan kanssa eräänä sunnuntaiaamuna käyttää mainiota keliä hyväksemme ja pistäytyä Iniön saareen nähdäksemme, oliko sillä suunnalla vihollisia. Parissa tunnissa ajoimme tuon kolmattapenikulmaisen taipaleen Houtskarista Iniöön ja olimme perillä kirkonkylässä juuri kun kansaa alkoi kokoontua Herran huoneeseen. Pysähdyimme kirkon luo ja rupesimme puhuttelemaan muutamia miehiä, jotka hyvin ynseästi ja karsastellen antautuivat kanssamme jutteluun. Mutta silloin ajaa karautti kirkkomäelle muuan mies Kolkalankylästä, joka on samannimisellä saarella vastapäätä kirkkoa, noin kolmen tai neljän virstan päässä siitä. Hän kertoi kylään eilen illalla Taivassalosta päin tulleen erään venäläisen vänrikin kahdentoista sotamiehen kanssa, jotka olivat ryöstelleet taloissa ja harjoittaneet kaikenlaista väkivaltaa.
»Lähdemme paikalla sinne», sanoin minä Juholle, »ja teemme selvän rosvoista. Vai onko sinussa, Juho, miestä yrittämään peliä kaksi kolmeatoista vastaan?»
»Tuota, sopiihan sitä ainakin yrittää», vastasi Juho ja ryhtyi hevostamme irroittamaan.
Mutta silloin huusi joku väkijoukosta:
»Tuolla ne tulevat!» ja viittasi Kolkansaarta kohti.
Siellä näkyi todellakin kahden karin välissä kahdeksan hevosta liikkuvan kirkolle päin. Kussakin reessä istui mies tai pari ja auringonvalossa välähtelevistä aseista päättäen olivat he juuri Kolkalla mellastaneita venäläisiä.
»He näkyvätkin olevan siksi kohteliaita, että tulevat itse meidän luoksemme», sanoin minä Juholle; »sitä parempi, että saamme täällä noiden ynseiden saarelaisten nähden suorittaa tilimme heidän kanssaan.»