Kadulle tultuamme kuljimme kevätyön hämärässä eteenpäin Juhon kiskoessa minua sauvallaan perässä ja minun vatsaani pidellessä, valitellessa ja tuon tuostakin kompastuessa. Pari kertaa pysähdyttivät vartijat meidät, mutta kun me kummallakin kertaa laskimme suustamme kokonaisen valitusten tulvan siitä, kuinka meidät oli yökortteeristamme karkoitettu, käskivät he meidän kiireimmiten painaltaa sinne, missä pippuri kasvaa. Sitäpä me juuri hartaasti halusimmekin.
Päivällä kaupunkiin tullessamme oli Juho tullin ulkopuolella nähnyt kolme makasiineiksi muurattua rakennusta, joiden luona oli lastattu jauhokuormia ja jotka olivat näyttäneet olevan täynnä kuleja. Tultuamme niiden luokse emme ihmeeksemme keksineet vartijoita läheisyydessä missään päin. Otimme nyt sytytyspallot nopeasti housuistamme, iskimme niihin tulta ja pistimme yhden pallon jokaisen makasiinin nurkan alle. Ryömimme sen jälkeen nelinkontin pitkin peltoja ojia myöten eteenpäin ja pääsimme kunnialla Vähä-Heikkilän taakse metsään. Kiipesimme siellä muutamalle kukkulalle ja näimme makasiinien olevan ilmitulessa. Ympärillä vilisi sotamiehiä mustanaan, mutta heidän pelastusyrityksensä ei vedettömällä paikalla voinut mitään merkitä.
Tyytyväisinä lähdimme jatkamaan sen jälkeen matkaa ja saavuimme parin päivän perästä onnellisesti takaisin Perniöön, josta lähetin ilmoituksen päällystölleni Ahvenanmaalle.
* * * * *
KAHDESTOISTA LUKU.
Muutamien seikkailujen jälkeen palaan Ahvenanmaalle, jossa teen epätoivoisen ratsastusretken pelastaakseni morsiameni.
Palattuamme siis edellisessä kerrotulta retkeltämme Perniöön yhtyi meihin taas vänrikki Sahlman sekä muutamia muita kotiseudulleen hajaantuneita entisiä sotilaita, joten meitä lopulta oli seitsenmiehinen joukko. Retkeilimme sitten pohjoiseen päin ja saavuimme Tammelan pitäjään. Täältä kaappasimme kenraali Robert Brucen lähettämän postin, jota kaksi rakuunaa oli viemässä päämajaan. Sen jälkeen jouduimme samassa pitäjässä taisteluun kuusikymmenmiehisen venäläisjoukon kanssa. Siinä oli eräs välskäri rykmentin kirstun kanssa ja hänellä saattojoukkona kahdeksankuudetta miestä erään luutnantin komennossa. He olivat matkalla Hämeenlinnasta Turkuun päin. Saimme heidän tulostaan kuulla pitäjän kappalaiselta Oxeniukselta, ja päätimme hyökätä tuon lähes kymmenkertaisen vihollisjoukon kimppuun.
»Kuinka monta niitä ypäjäläisiä olikaan, jotka sinä kerran heinätalkoissa löit käpälämäkeen?» kysyin Juholta odotellessamme vihollista erään avaran niityn laidassa Haaviston kylän alla.
»Seitsemän», vastasi Juho vakavasti, lisäten heti perään vaatimattomasti: »mutta minä olinkin silloin juuri parhaillaan nousuhumalassa.»
»Sepä se», sanoin, »nyt sinulla ei ole edes nousuhumalaa ja meidän olisi yritettävä seitsemän kuuttakymmentä vastaan. Siinähän tulee vähän päälle kahdeksan miestä yhtä vastaan. Mitäs arvelet?»