Koko maaliskuun ajan vietin mummon luona, jonne tulin mainitun kuun kolmantena päivänä. Kuun lopulla olivat jalkani mummon huolellisessa hoidossa jo siksi parantuneet, että minä kykenin huoleti kävelemään. Ilmatkin olivat jo lauhtuneet, ja ensimmäisten kevään oireiden mukana heräsi minussa vanha levottomuus, joka ajoi uusiin seikkailuihin.
* * * * *
KOLMAS LUKU.
Kaikenlaisten vaiheiden ja pikku seikkailujen jälkeen joudun jälleen Turkuun, jossa ruhtinas Galitzinin keittiöstä vien ylikokin vankina muassani.
Huhtikuun kolmantena päivänä tapasin Finströmin kirkolla turkulaisen ylioppilaan Sakarias Wegerin, joka oli matkalla Ruotsiin. Mutta kun tähän aikaan ei Ahvenanmaalta ollut sille suunnalle ketään menijöitä, sain hänet houkutelluksi palaamaan takaisin Suomeen. Siten liityimme kumppanuksiksi, sanoin lämpimät jäähyväiset hoitajamummolleni sekä maksoin hänelle mukanani säilyneistä rahoista karoliinin viikkoa kohti, ja niin lähdimme jalkaisin marssimaan Hultan kylään.
Mainitusta kylästä oli aikomuksemme lähteä suorinta tietä marssimaan Kumlingea kohti. Mutta kun rannikolle oli kasaantunut jääsohjoa melkein silmän kantaman matka, täytyi meidän kulkea pohjoiseen suuntaan niin pitkälle, että tapasimme kovaa jäätä, jonka jälkeen vasta suuntasimme kulkumme itää kohti. Seuraavana päivänä lauhtui ilma ja alkoi tuuleskella. Jäätikköön ilmestyi yhä useampia halkeamia. Väsymyksestämme huolimatta täytyi meidän jouduttaa askeleitamme ja puolenpäivän jälkeen saavuimme eräälle autiolle kallioluodolle keskellä Teilinselkää. Kun istahdimme hiukan jalkojamme lepuuttamaan sekä nauttimaan niukoista eväsvaroistamme, alkoi jäälakeus ryskyen liikahdella ja särkyä. Levottomana nousin syöntini keskeyttäen ja kiipesin idänpuoleiselle rantakalliolle nähdäkseni, saatoimmeko jatkaa matkaa Enklingeen. Mutta kuka voikaan kuvata mieltä masentavan hämmästykseni, kun luodon ja etäämpänä idässä näkyvän Enklingen välillä aaltoili meri vapaana!
Olimme siis joutuneet samanlaiseen asemaan kuin minä Juho-vainajan ja ruotsalaisten kyyditsijäin kanssa pari kuukautta sitten Signilskärillä. Mutta itse asiassa oli meidän nykyinen asemamme monin verroin peloittavampi. Silloin meillä oli riittävästi suojaa, polttopuita ja ruokaa, mutta tällä autiolla karilla ei näkynyt missään päin puuta eikä pensasta, jotapaitsi eväistämme riittäisi enää tuskin kahdesti syödä. Jos siis tätä vankeutta kestäisi muutamiakaan päiviä, olisi meillä edessämme mitä surkein kuolema.
Palasin toverini luo ja kerroin hänelle havaintoni. Pyysin häntä sen jälkeen nyhtämään sammalta ja turvetta kallioiden kyljistä laittaaksemme niistä jonkinlaisen katoksen yökylmää vastaan. Itse lähdin vielä kiertelemään karin ympäri löytääkseni jos mahdollista jotakin poltettavaksi kelpaavaa. Etsintäni oli kuitenkin aivan tulokseton. Lopen masentuneena istahdin silloin eräälle paadelle ja purin apeat huoleni Jumalalle, minkä jälkeen hiljaa veisasin värssyn:
Meill' avun vahvan Herra taivaan tuo,
Turva hädäss' on Hän suurin.
Ei hukkaan joutua Hän meidän suo,
Vaikk' kukistuis maailma juuri,
Vaikk' aallot kuohuis, meri pauhais
Ja vuoret vaipuis syvyyteen.
Rohkaistuneena palasin toverini luo ja ryhdyin häntä auttamaan majan rakentamisessa. Kykenimme kurjista rakennusaineistamme kyhäämään ainoastaan kyynärää korkean katottoman suojuksen, johon juuri sopi kaksi miestä pitkälleen. Mutta tarjosihan se edes suojaa mereltä puhaltavaa, luihin ja ytimiin tunkevaa tuulta vastaan. Siihen asetuimme niin liki toisiamme kuin suinkin mahdollista, toisen päällystakki alustana ja toisen peitteenä ja niin kyhjötimme siinä sitten väristen ja koettaen juttelulla lyhentää pitkiä yön hetkiä. Aamuyöstä vaivuin jonkinlaiseen unenhorrokseen, ja kun heräsin, huomasin toverinikin nukkuvan. Aamu jo hämärsi, vaikk'ei päivä vielä ollut noussut. Toveriani herättämättä nousin hiljaa ylös ja kiipesin itäiselle rantakalliolle. Ja iloni sen johdosta, mitä nyt näin, oli yhtä suuri kuin eilen hämmästykseni samalla kalliolla. Vankiluotomme ja Enklingen välinen penikulman levyinen selkä oli ahtautunut ajojäitä täyteen! Kiitos Jumalan, joka levätessämme oli rakentanut sillan meidän ja ihmisten asuman saaren välille!