* * * * *

NELJÄS LUKU.

Loppumattomilla vakoilumatkoillani joudun yksinäiseen saareen, josta pelastuttuani kaksi pehmeätä käsivartta kietoutuu kaulaani.

Edellisten seikkailujeni jälkeen lepäilin nyt Tukholmassa kappaleen kolmatta viikkoa. Heinäkuun seitsemäntenä päivänä sain sitten jälleen määräyksen lähteä Suomeen tiedusteluille. Tovereikseni sain tällä kertaa kokonaista kuusi miestä, kaikki suomalaisia, joista puolet turkulaisia ylioppilaita. Liikkeelle lähdimme samalla espingillä, jolla olin vankini Tukholmaan tuonut. Mutta vastatuulen takia meidän täytyi toista viikkoa pysyä alallamme Vaxholmassa ja Furusundissa, kunnes vihdoin pääsimme Ahvenanmerellä oleskelevan Ruotsin laivaston luo. Amiraali Wachtmeister antoi meille neljä leiviskää ruutia, kuusi möhkälettä piikiveä sekä joukon kuulia. Sen jälkeen annoimme tuulen pullistaa purjeemme ja kynnimme oman onnemme nojassa Ahvenanmeren aaltoja.

Risteiltyämme seuraavana päivänä Boksöön ja Simsalan luotojen lähistöllä lasketimme sen jälkeen suoraan itää kohti. Enklingen ja Brändöön sivu purjehdittuamme nousimme maihin Kustavin pitäjän Wartsalassa. Tänne jätimme aluksemme ja kuljimme veneellä Taivassaloon, missä vaihetimme pukua ja lähdimme maitse pyrkimään Turkua kohti. Pitkin matkaa oli teiden varsille ja niityille sijoitettu neljä- ja viisikymmenmiehisiä venäläisjoukkoja, jotka pysäyttivät jokaisen ohikulkijan ja asettivat tarkan kuulustelun alaiseksi. Emme huolineet antautua heidän kanssaan lähempiin tekemisiin, vaan kuljimme kiertoteitä ja enimmäkseen yön aikaan.

Raisioon päästyämme jätin minä mieheni metsään ja lähdin yksin nimismies Silvanin talolle. Nimismies vei minut kohta, tärkeimmät kuulumiset ilmaistuaan, ahtaalle tuvanyliselle, sillä venäläisiä saattoi milloin hyvänsä pistäytyä taloon. Ja aivan oikein: kun olin juuri ylösalaisin käännetyn nelikon pohjalla ruvennut raporttia kirjoittamaan, kuulin pihalta kaviontöminää ja venäläistä puheenpulitusta. Tarkastin kaiken varalta pistoolini ja jatkoin sitten työtäni. Venäläiset lyöttäytyivät taloksi ja koko päivän kuulin minä alhaalta tuvasta heidän rähinäänsä ja tappelun mäikettään, kun he ryypiskellessään joutuivat keskenään riitaan. »Kyllä maailmaan ääntä mahtuu», ajattelin raporttiani kirjoittaen, pitäen samalla kuitenkin korvani auki siltä varalta, että olisin saanut heidän puheistaan siepatuksi itselleni jonkin tärkeän tiedon. Vasta illalla lähtivät venäläiset tiehensä, jolloin minäkin palasin toverieni luokse. Yhden miehistäni lähetin toimittamaan kirjettä Tukholmaan ja jatkoin itse toisten kanssa matkaa lähemmäs Turkua.

Tämän jälkeen kului meiltä koko kesä yhtämittaisiin ja levottomiin kiertomatkoihin. Saatoimme tänään esiintyä Naantalissa ruhtinas Galitzinin karjanostomiehinä ja tehdä jo ylihuomenna suolan kauppaa Helsingin torilla, tai makailla tänään venäläistä postia odotellen tien varressa Somerolla ja esiintyä jo seuraavana päivänä viattomina heinämiehinä Lohjalla. Siellä ja täällä tapasimme isänmaalleen uskollisia sekä talonpoikia että virkamiehiä, joilta saimme niin hyvin tietoja kuin ruokavarojakin. Yöksi uskalsi sentään ani harva meitä taloonsa ottaa, sillä kaikki olivat peloissaan sen koston takia, jota vihollinen oli siellä ja täällä sissien takia harjoittanut. Mutta siitä ei väliäkään, sillä näin kesäiseen aikaan saatoimme vallan mukavasti viettää yömme milloin nuotiolla metsässä, milloin taas täysinäisessä tuoksuvassa heinäladossa.

Kävisi liian väsyttäväksi kertoa tarkemmin kaikista tämän kesän retkistä ja pikkuseikkailuista. Mainitsen niistä tässä senvuoksi ainoastaan muutamia.

Elokuun seitsemäntenä päivänä leiriydyimme Tammelan pitäjässä tiheään metsään noin sata syltä valtatiestä ja odottelimme Moskovasta tulevaa postia, jonka saamiemme tietojen mukaan olisi näinä päivinä pitänyt kulkea siitä ohi. Leirimme oli notkossa ja sen sekä tien väliin jäi korkeahko kukkula, joten olimme täysin suojassa sekä saatoimme pitää vireillä vähäistä nuotiota. Yksi joukostamme lymyili aina pensasten välissä kukkulalla pitämässä silmällä tietä. Kun posti tulisi edempänä tien mutkassa näkyviin, tuli hänen variksen raakunnalla antaa merkki nuotiolla oleville sekä päästää peräkkäin niin monta kvaa-ääntä kuin saattueessa olisi rakuunaa. Me toiset kulutimme sillä välin aikaamme loikoillen nuotiolla sekä tarinoiden ja syöden porossa hautomiamme nauriita, joita tullessamme olimme muutamasta naurishalmeesta varanneet kokonaisen kantamuksen.

Koko se päivä ja seuraava yö kului kuitenkin ilman mitään merkillistä. Aika alkoi meistä rauhattomista metsän ja maantien pojista tuntua jo pitkältä näin yhden ja saman nuotion tulilla. Mutta kun seuraavan päivän aurinko oli kiivennyt korkeimmalle kohdalleen, kuului kummulta variksen raakuntaa. Kuusi eri kertaa kajahti metsässä karkea kraak-kraak! Yhtenä miehenä kavahdimme jalkeille, tempasimme aseemme ja juoksimme mäen ympäri tien viereen, missä pysähdyimme tuuheiden kuusten suojaan. Toisaalta tullen yhtyi siinä vartijakin joukkoomme.