Seuraavana päivänä jätin anastetun eskaluupin saaren rantaan ja määräsin kaksi miehistäni vartioimaan vankeja. Jäljellä olevain kolmen miehen kanssa lähdin itse omalla aluksellamme saaria kiertelemään. Puolenpäivän tienoissa tapasimme taas venäläisen muonalaivan, joka luotojen lomitse puikkelehti Turkua kohti. Puolta tuntia myöhemmin oli se meidän hallussamme. Lastina sillä oli sata säkkiä jauhoja, viisisataa leiviskää läskiä, muutamia tynnyreitä etikkaa, pippuria ja vahaa ynnä yhtä ja toista muuta. Mutta kun tämän arvokkaan saaliimme kanssa palasimme ankkuripaikallemme, oli eilen anastettu eskaluuppi tipotiessään. Rannalta löysimme edellisenä päivänä vartijoiksi jätettyjen miesteni ruumiit. Vankien oli nähtävästi onnistunut yllättää vartijansa, minkä jälkeen he aluksineen olivat livistäneet tiehensä.
Hätyytettyämme siten melkein joka päivä vihollisen aluksia ja oltuamme jo kerran vähällä joutua vangiksi taistellessamme kuutta kaleeria vastaan, tapasimme jälleen Veenoksan saaren luona heinäkuun ensimmäisenä päivänä Polluxin, jolla tällä kertaa oli seuralaisenaan fregatti Bernhardus. Hankoniemessä olimme saaneet kuulla olevan venäläisen vartioston, kolmesataa miestä kapteeni Arkaroffin johdossa. Päätimme nyt käydä heitä tervehtimässä. Jätin anastamani venäläisen muonalaivan Veenoksan rantaan erääseen suojassa olevaan poukamaan sekä kaksi miehistäni sitä vartioimaan. Sen jälkeen purjehdimme kolmen aluksen laivastona Hankonientä kohti, jonka nokalle saavuimme seuraavana aamuna.
Päivän valjetessa ampui Pollux venäläisen merkkilaukauksen, minkä jälkeen laskimme lähemmäs maata ja ankkuroimme noin puolen virstan päähän rannasta. Bernhardus oli vetänyt mastoonsa venäläisen lipun ja Polluxilla oli taas Tanskan lippu. Etäämpänä maalla näimme leirissä joukon rakuunoita, joiden hevoset söivät niityllä.
Päätimme houkutella kapteeni Arkaroffin ansaan ja vangita hänet sekä sitten, jos mahdollista, koko hänen miehistönsäkin. Siinä tarkoituksessa pukeuduin minä miehineni venäläisen merisotilaan pukuun, joita meillä oli hallussamme tarpeen tullen käytettäväksi. Sitten laskeuduimme eskaluuppiin ja soudimme rantaan.
Kaksi rakuunaa nousi ja ratsasti luoksemme.
»Shto karable jest—mitä laivoja ne ovat?» kysyi heistä toinen.
»Nashij—meikäläisiä» vastasin minä.
Sen jälkeen käskin toisen rakuunan ratsastaa kapteeni Arkaroffin luo ja pyytää häntä tulemaan laivaamme sekä tuomaan tullessaan luotsin, sillä meidän oli määrä purjehtia Turkuun, mutta emme tunteneet väyliä. Kun rakuuna oli mennyt matkaansa, kysyin minä toiselta, oliko hän kuullut, milloin kaleerilaivasto lähtisi Tukholmaan. Rakuuna vastasi, että sitä ennen odotettiin tsaaria linjalaivaston kanssa tänne saapuvaksi. Kerroin hänelle, että Tukholman retkeä varten on jo neljäkymmentä tuhatta miestä valmiina ynnä muuta mitä mieleeni sattui juolahtamaan, asettaen hänelle samalla kaikenlaisia viekkaita kysymyksiä, joihin hän hyvässä luottamuksessa antoi vastaukset.
Kun toista rakuunaa ja kapteenia ei kuulunut, pyysi hän meitä soutamaan heidän aluksensa luo, joka oli ankkurissa tuonnempana kylän alla. Ryhtyessämme noudattamaan hänen kehoitustaan ja soutaessamme pitkin rantaa, tarttuikin eskaluuppi kivelle. Silloin ratsasti rakuuna veteen, auttaakseen meitä pälkähästä, mutta nähdessään purtemme pohjalla joukon musketteja, säikähti hän ja yritti pahaa aavistaen palata takaisin. Kerkesin kuitenkin pistoolin laukauksella ehkäistä hänen pakonsa. Mutta samalla saapuikin paikalle kapteeni Arkaroff miehineen ja huomatessaan, mitä laatua venäläisiä me olimme, komensi hän miehensä ampumaan yhteislaukauksen meitä kohti. Me vastasimme tuleen tulella, jolla välin saimme eskaluupin irti kiveltä ja aloimme soutaa poispäin. Pollux oli, huomatessaan, miten asiat kehittyivät, nostanut kiireesti ankkurinsa, laskenut lähemmäs sekä laukaissut muutamia kanuunoistaan venäläisten keskelle. Jättäen paikalle kymmenkunta kaatunutta ja haavoittunutta pakenivat nämä kiireesti. Oli Jumalan ihme, että minä miehineni pelastuin pyräkästä ilman pienintäkään vahinkoa.
Purjehdimme tämän jälkeen länteen päin ottaen mukaamme ennenmainitun, vihollisilta anastamani aluksen, joka kiinnitettiin Polluxin perään. Sitä emme kuitenkaan onnistuneet kuljettamaan meikäläisen laivaston luo. Sillä neljännen päivän aamuna, ollessamme Köökarin lähistöllä, huomasimme taivaanrannalla kokonaista neljätoista venäläistä risteilijää, jotka suuntasivat kulkunsa meitä kohti. Tyhjensimme silloin nopeasti venäläisen aluksen, siirtäen siinä olevat arvokkaimmat tavarat Polluxiin, minkä jälkeen upotimme sen mereen ja lähdimme täysin purjein pakoon. Onnellisesti pääsimme eroon takaa-ajajistamme ja saavuimme seuraavana päivänä laivastoon.