»En ole koskaan ollut pelkuri Jumalani paremmin kuin kuninkaanikaan edessä ja kaikista vähimmin vihollisteni edessä, sillä tiedän itselläni olevan armollisen Jumalan ja oikeamielisen kuninkaan, jotka palkitsevat minua ansioitteni mukaan», vastasin tähän kuninkaan suosiolliseen huomautukseen.
Tähän päättyi audienssini sillä kertaa. Hänen majesteettinsa määräyksestä sain sata dukaattia rahaa sekä määräyksen odottaa lähempiä ohjeita. Kun aika yhdessä paikassa ollen kävi minulle pian pitkäksi ja kun mieleni hyvin ymmärrettävistä syistä paloi Tukholmaan, päätin omin lupini lähteä pääkaupunkiin sekä mahdollisesti samalla pistäytyä tiedusteluretkellä Suomessa. Niin teinkin ja ratsastin majatalohevosilla neljässä päivässä tuon 64 penikulmaa pitkän taipalen Lundista Tukholmaan. Mutta tuskin olin päivää ollut perillä, kun minut haettiin kreivi Tauben luo, missä minua kuninkaallisen kirjeen perusteella odotti ankarat nuhteet siitä, että olin luvatta poistunut Lundista sekä käsky saapua kiireesti sinne takaisin. Lähdin oitis matkaan ja ratsastin takaisin Lundiin vieläkin lyhyemmässä ajassa kuin tullessani.
Perille päästyäni pyrin heti hänen majesteettinsa puheille, mutta minua ei otettu vastaan. Käännyin silloin kreivi Liewenin puoleen, mutta hän otti minut vihaisesti vastaan, sillä hän oli saanut kärsiä toruja minun omavaltaisen poistumiseni takia. Pilkallisesti kehoitti hän minua pyrkimään uudelleen kuninkaan puheille.
Niin päätin tehdäkin, sillä tapani ei ole koskaan ollut tyhjästä säikähtää ja jättää yrityksiäni keskeneräisiksi. Odotin siis soveliasta hetkeä tehdäkseni uuden yrityksen. Niinpä seisoskelin eräänä päivänä pormestarin talon pihamaalla odotellen kuningasta palaavaksi tavalliselta ratsastusretkeltään, joita hän päivittäin teki kaupungin ulkopuolella harjoittelevien alokkaiden luokse. Hetken kuluttua hän saapuikin seurassaan muutamia ylempiä upseereita. Kun hän hevosen selästä laskeuduttuaan astui portaita kohden, tartuin minä häntä päättävästi käsivarresta ja lausuin kunniaa tehden:
»Olen saanut armollisen kuninkaan määräyksen saapua tänne ja seison nyt tässä odottaen Teidän Majesteettinne käskyjä.»
Kuningas kääntyi nopeasti minuun päin ja virkkoi kummastuneena: »Löfving!» minkä jälkeen hän sen enempää puhumatta asteli saappaitaan kolistellen sisään. Hänen seuralaisistaan toiset nauroivat pilkallisesti, toisten heittäessä minuun vihaisia silmäyksiä. Lähdin kiireesti pihamaalta, astelin asuntooni ja heittäydyin äkämystyneenä vuoteelle pitkäkseni. Mutta tuskin olin siinä viittäkään minuuttia loikoillut, kun sisään hyökkäsi kuninkaan adjutantti kehoittaen minua kiireesti tulemaan hänen majesteettinsa puheille.
Heti kun olin päässyt kynnyksen yli, kysyi kuningas:
»Kuinka te viime kerralla ilman määräystä lähditte kaupungista?»
»Koska en tahtonut kuluttaa aikaani paikallani pysymiseen, päätin rientää Tukholmaan ja sieltä Suomeen hankkiakseni Teidän Majesteetillenne tietoja vihollisen voimasta», vastasin minä viivyttelemättä.
»Kuinka te saatoitte tietää meidän tahtomme?» lausui tähän kuningas.