»Ettekö Herran tähden tiedä, kuinka julmasti vihollinen on kostanut niille, jotka ovat antautuneet tekemisiin teidän kaltaistenne kanssa? Ja miksi te juuri minun puoleeni käännytte? Näinhän te syöksette minut vaimoineni ja lapsineni surman suuhun. Eihän siitä ole pitkää aikaa, kun venäläiset samantapaisesta syystä ruoskivat kuoliaaksi Maksamaan kappalaisen, onnettoman Ruuth-vainajan.»
Pyysin pastoria rauhoittumaan vakuuttaen hänelle, että jollei hän minua ilmiantaisi venäläisille, niin en ainakaan itse tulisi sitä tekemään. Kerroin olleeni monen monta kertaa vihollisten keskellä paljon pahemmassa pintehessä enkä kuitenkaan koskaan ollut tuntenut pelkoa venäläisten edessä. Hän pääsikin vähitellen pelostaan, pyysi meitä olemaan vierainaan ja haki vaimonsa tarjoamaan meille ruokaa. Ja kun upseerit viereisestä huoneesta olivat poistuneet ulkosalle, pistäysi hän naapuriin kutsumaan siellä asuvan maisteri Yrjö Lithoviuksen luoksemme. Tämä osoittautui ovelaksi ja rohkeaksi mieheksi, joka peittelemättä paljasti minulle tiedossaan olevat seikat. Ja tarkat tiedot hänellä olikin Turun tienoilla majailevista vihollisjoukoista ja venäläisten viimeaikaisista varustuksista. Kiitettyäni sekä pastorin väkeä vieraanvaraisuudestaan että maisteri Lithoviusta arvokkaista tiedonannoistaan lähdin minä Dykerin vaimon kanssa jälleen kaupungille.
Jotta kaupungilla kiertelemisemme näyttäisi tavalliselta asioilla liikkumiselta, ostin minä torilta leiviskän tuoretta lihaa sekä leiviskän suoloja, mikä viimemainittu tavara tähän aikaan oli tavattoman kallista. Sitten kuljeskelimme kantamuksinemme katuja ylös, toisia alas, pysähtyen siellä ja täällä väkijoukkoihin päivän uutisia kuulemaan. Käveltyämme väsyksiin asti menimme veneelle ja soudimme pitkin jokea alaspäin. Täten oli minulla tilaisuus läheltä tarkastaa jokeen ahtautunutta kaleerilaivastoa. Linnan lähistöllä oli ankkuroinut danzigilainen kauppalaiva, joka oli tuonut Turkuun myytäväksi kolmesataa tynnyriä ruista. Meidän asianamme pitkin jokea soutaessamme oli muka mennä mainitusta laivasta jyviä ostamaan. Laskimmekin veneemme laivan luo ja minä kiipesin kannelle ja ostin näön vuoksi kahdeksan kappaa rukiita. Kun kauppa oli tehty, kysyin minä laivurilta, milloin hän aikoi purjehtia takaisin Turusta ja mitä väylää pitkin. Silmäiltyään minua hetkisen epäluuloisesti vastasi laivuri joutuvansa neljän- tai viidentoista päivän kuluttua paluumatkalle sekä purjehtivansa Utöön väylää.
»Minä olen Aspöön luotsiasemalta ja koska minä mahdollisesti joudun paluumatkallanne teitä luotsaamaan, niin tulin vain siksi kysyneeksi», sanoin yksikantaan.
Laivuri tuli heti luottavaisemmaksi ja tiedusteli, oliko niillä vesillä aivan äskettäin liikuskellut ruotsalaisia.
»Ei ole, eivätkä he enää uskalla oman maansa rannikolta loitota», vakuutin minä.
Mutta veneeseen laskeutuessani ajattelin: jollei mitään odottamatonta tule väliin, niin on tuo laiva neljän- tai viidentoista päivän kuluttua minun hallussani. Danzig kuului tähän aikaan myöskin vihollistemme joukkoon, joten minulla oli täysi oikeus siepata haltuuni sikäläisiä laivoja.
Sillan luo palattuamme jäi Dykerin vaimo veneeseen ostoksiamme vartioimaan, mutta minä nousin torille tehdäkseni siellä liikkuvien sotilasten parissa vielä joitakin havaintoja. Seisoskeltuani eri tavarakojujen edessä rupesin muutaman venäläisen kaupustelijan kanssa hieromaan saapasten kauppaa. Minä tarkastelin saappaita puolelta ja toiselta, kääntelin ja vääntelin niitä sekä tingin loppumattomiin, laverrellen samalla sitä ja tätä ympärillä seisoskelevien sotamiesten kanssa. Kun kauppakojun eteen ilmestyi myöskin Rymättylän nimismies, jota kohtaan minulla oli vanhastaan epäluuloja, mutta joka ei kuitenkaan tuntenut minua, lopetin vihdoinkin kaupanhieronnan ja hinta sovittiin viideksi karoliiniksi. Tarjosin kaupustelijaryssälle kolme karoliinia Venäjän sekä loput Ruotsin rahassa, mihin hän suostuikin. Mutta rahoja ottaessani sieppasi nimismies kämmeneltäni ruotsalaiset rahat ja kysyä tivasi, mistä olin kotoisin.
»Korpoosta», vastasin minä tyynesti, »ja olen nykyjään renkinä Erkki Matinpojalla ja saappaat minä ostin sille ylioppilaalle, joka meillä papinvirkaa toimittaa.»
»Mikä sen ylioppilaan nimi on?» tivasi nimismies edelleen.