Lämpimästi ja voimakkaasti sykähyttivät nämä säkeet Markuksen sydäntä. Kaikki epäröimiset olivat kuin pois puhalletut. Pitkin askelin harppasi hän säkkipimeässä eteenpäin, törmäten tavan takaa pahki vastaantulijoihin sekä aiheuttaen äkäisiä sisunpurkauksia. Mutta mistään piittaamatta kulki hän eloisin mielin halki pimeän kaupungin.
Minua kuljettaa kohti päämäärääni "vividus impetus", ajatteli hän hymyillen, kun mieleensä muistuivat sanat, joilla Horatius eräässä oodissaan kuvaa nuoren kotkan eloisata viettiä.
20.
Kyllä se on surkeata, että sitä pitää vielä noita lapsia laittaa tähän kurjuuteen! puhui Tuomisen vaimo harmaalla äänellä, istuen pesän edessä ja kuivaten rievulla toista kaksospoikaa, joka sylkeä kakistellen makasi tyytyväisenä hänen helmassaan.
Hänen kuulijanaan oli Olga, joka oli pistäytynyt auttamaan häntä lasten kylvetyksessä. Pyöreät ja valkoiset käsivarret paljaina kyynärpäihin saakka istui hän kahden tuolin varaan asetetun soikean pesuastian ääressä, sivellen sienellä toista kaksospoikaa, joka makasi vatsallaan haaleassa vedessä, rinta nojaten Olgan vasempaan kämmeneen.
— Ja mikä ihme siinä pitää olla, jatkoi Tuomisen vaimo, — että noita lapsia annetaan niin runsaasti juuri köyhille, joilla usein on tietämistä siinä, että itse pääsevät päivästä toiseen. Kyllä vain olisi meillekin tämmöisenä aikana ollut yhdessä tarpeeksi.
— Noo, siinä samassahan niitä menee kaksikin, koetti Olga lohduttaa. — Tällaisia kilttiä palleroita! Ihan huvikseen sitä käsittelee, kun on ihokin niin pehmoista kuin sametti.
— Voi, voi, kyllä sitä on hyvä puhua sellaisen, jolla ei itsellään ole lapsia. Mutta kun ne yökauden vuorotellen poraavat ja välistä yhteen ääneen, niin ettei tiedä kumman niistä syliinsä sieppaa, niin kyllä siinä jo johtuu toisenlaisiinkin ajatuksiin. Entäs sitten, kun ne vähän kasvavat ja alkavat vaatia muutakin syömistä kuin rintaa! Ihan hirvittää ajatellessa, että lapsijoukon kanssa joutuu kokemaan tällaista työttömyyden aikaa.
Vaimon ääni sortui itkun sekaiseksi valitukseksi, kun hän jatkoi:
— Kohta tässä ei ole kuin paljaat seinät jäljellä, kun on täytynyt panttiin kantaa kaikki, jolla on jonkunkaan markan irti saanut. Viimeksi vei Antti minun kihlakelloni ja kauanko nekään rahat enää kestää!