— Kuka se? oli Olga vähällä kivahtaa, mutta Tuomisen vaimon takia jätti hän asian sikseen ja lähti mitään puhumatta huoneesta.
Tultuaan omaan kamariinsa ei hän aluksi huomannut siellä ketään vierasta. Hän luuli Hilman narranneen häntä ja tunsi jo mielessään suuttumuksen sekaista pettymystä. Mutta peremmäs astuessaan huomasi hän uunin takaa pistävän näkyviin miehen palttoonhelman. Mieli iloiseksi sykähtäen astui hän löytöään kohti, huudahtaen nauravalla äänellä:
— Ahaa, löysinpäs!
Samassa tuli Markus esiin piilostaan, kaappasi hänet riehakasti syliinsä ja nosti kohoksi lattiasta.
— Voi, voi, pudotat vielä! oli Olga hätäilevinään.
— Niinkö mitättömänä sinä minua pidätkin! Tässä rangaistus, ja hän suuteli Olgaa kaulaan, kun ei sillä kertaa ylettänyt ylemmäs.
Hän istahti lähimmälle tuolille, asetti Olgan polvelleen ja katsoen häntä koomillisen vakavasti silmiin jatkoi:
— Kuulehan, Olga, sinustako siis tulee minun pikku vaimoni ja emäntä minun talooni ja minun lukuisain lasteni äiti ja…
Samassa painoi Olga kämmenensä hänen suulleen.
— Mutta mitä nyt, Olga, etkö sinä siis rakastakaan minua, työntäen
Olgan käden syrjään suuteli hän häntä.