— Kuulehan nyt kuitenkin, mitä minä olen miettinyt koko päivän ja mitä minä tulin sinulle ehdottamaan, jatkoi Markus tosissaan.
— Minä olen päättänyt perustaa oman pienen kodin ja tehdä sen mahdollisimman pian. Mitä sinä siihen sanot?
— Mitäpä minulla olisi siihen sanottavana, vastasi Olga teeskennellyn epätietoisena.
— Mutta kysymys on siitä, suostutko sinä tulemaan sen kodin valtiattareksi?
Markus katsoi Olgaa vakavasti silmiin. Olga ei puhunut mitään, mutta yhtäkkiä kietoi hän kätensä luottavasti Markuksen kaulaan.
— Sinä siis suostut, rakkaani! riemuitsi Markus ja likisti Olgan rintaansa vasten. — Mutta eikö sinua pelota, että me kuolemme nälkään?
— En minä sinun kanssasi pelkää mitään! vastasi Olga ja kätki kasvonsa Markuksen olkapäälle.
— Kiitos siitä! Mutta kuulehan kuitenkin, miten minä olen ajatellut, ja Markus alkoi selvittää Olgalle laskelmiaan, joiden pohjana oli se, että kaksi henkeä voi kalustamattoman huoneen vuokraten ja itse ruuan laittaen elää samalla kuin yksineläjä, joka vuokraa kalustetun huoneen ja syö ulkona. Ja varakeinona oli Markuksella se, että hän tarpeen vaatiessa rupeaa vakinaiseen sanomalehtityöhön jo ennen opintojen päättymistä.
— Mutta minä olen aikonut toteuttaa tämän mahdollisimman pian, jatkoi hän. — Heti kun tästä sekasorron tilasta päästään taas säännöllisiin oloihin. Hyväksytkö sinä sen?
Olgalla ei ollut siihenkään mitään vastaan sanottavaa.