— Kaikki on siis sitä myöten selvää! lopetti Markus ja sinetöitsi asian suutelolla.
Kun Olga oli irtautunut hänen syleilystään ja ryhtynyt teetä puuhaamaan, virkkoi Markus hetken mietittyään ja hiukan arastellen:
— Tietysti me emme suostu kirkolliseen avioliittoon?
— Kuinkas sitten? kysyi Olga säikähtyneenä ja pysähtyi askartelussaan.
— Kuinka hyvänsä muuten, mutta papin eteen minä en rupea polvistumaan! kiihtyi Markus. — Ja yhtä vähän sopii sinunkaan sitä tehdä, koetti hän hetken kuluttua korjata yksipuolista ja tylyä lausettaan.
— Mutta eihän siitä muutenkaan voi tulla oikeaa avioliittoa, sanoi
Olga hiljaa.
— Miksei voi? Ei suinkaan pappi avioliittoa avioliitoksi tee. Sehän on yhteiskunnallinen laitos ja kokonaan miehen ja naisen välinen asia, jonka kanssa mustatakeilla ei ole mitään tekemistä. Ja jos joitakin muodollisuuksia tarvitaan, niin voimmehan me solmia siviliavioliiton raastuvanoikeuden edessä.
Sellaisia oli viime aikoina muodostettu muutamia ja Markus oli äskettäin lukenut eräästä vapaamielisestä aikakauslehdestä artikkelin, jossa niitä puolustettiin sekä kehotettiin raastuvanoikeutta käyttäen välttämään kirkollista vihkimistä. Olga oli nähtävästi myös kuullut mistä sekä tiesi, mikä naista alentava seikka siihen kätkeytyisi, sillä punastuen vastasi hän:
— Eihän toki sellaista, hyi!
Markus oli näkevinään Olgassa uuden piirteen: vaistoihin ja ennakkoluuloihin nojautuvan itsepäisyyden. Häntä suututti ja mitään puhumatta murjotti hän alallaan.