Arastellen ja äänessään lepyttelevä sävy virkkoi Olga hetken kuluttua:
— Miksemme me voisi antaa papin vihkiä itseämme? Onhan se niin kaunis tapa ja… ja kuulehan, minä tahtoisin sitä ennen kaikkea äitini tähden.
Hän katsoi pyytävästi Markusta silmiin.
— No niin, siitähän me ehdimme lopullisesti vielä tuonnempana sopia, sanoi Markus, jonka jäykistyneen mielen Olgan katse sai sulamaan ja joka tällä kertaa päätti voittaa itsensä, ettei syntyisi sellaista painostavaa murjotuskohtausta kuin hänen parilla edellisellä käynnillään.
Olga hengähti helpotuksesta ja ryhtyi asettelemaan teekuppeja pöydälle.
Kun he hetkistä myöhemmin istuivat vastapäätä hämmennellen höyryäviä teekuppejaan, sanoi Olga hymyillen:
— Me olemme tässä sopineet jo miltei kaikesta, eikä minun mieleenikään ole juolahtanut kysyä, mitä sinun omaisesi tästä kaikesta sanovat.
— Ja minä puolestani olen unohtanut tiedustella, hyväksyykö sinun äitisi minua vävypojakseen, vastasi Markus.
— Mitä siitä, hän on sellainen yksinkertainen vanha mummo, joka varmastikin on iloinen, saadessaan kuulla asiasta, sanoi Olga vaatimattomasti.
— Minun äitini on kuollut, ilmoitti nyt Markus, — mutta jos hän eläisi vielä, niin mieltyisi hän varmastikin heti sinuun. Muutoin minä olen täysi-ikäinen mies enkä kysy tässä asiassa kenenkään mieltä. Minä otan vaimon itselleni enkä omaisilleni.