Oikeastaan oli Markus ehtinyt jo ajatella isänsä ja veljensä suhtautumista tähän asiaan ja hän oli vakuutettu heidän vastustuksestaan. Mutta kaikesta huolimatta oli hän päättänyt toteuttaa aikomuksensa. Haihduttaakseen viimeisetkin huolten tähteet Olgan sydämestä jatkoi hän:
— Mitä isääni ja veljeeni tulee, niin olen varma, että hekin pitäisivät sinusta, jos he nyt yleensä sosialismini takia haluavat minua lainkaan enää nähdä.
Sitä ja tätä jutellen jatkoivat he teen juontia. Hilma pysyi koko ajan visusti Tuomisen puolella. Olgan kerrottua viimeisestä riidastaan siskonsa kanssa, johtuivat he neuvottelemaan siitä, miten Hilman elämä olisi viisainta järjestää sen jälkeen kun Olga asettuu Markuksen kanssa yhteiseen kotiin. Lopulta pitivät he parhaimpana sitä, että Hilma asuu heidän luonaan.
Puoliyön lähetessä heitti Markus hellät hyvästit ja lähti pääkortteeriinsa, kuten hän nykyään nimitti ylioppilastaloa. Vaeltaessaan halki pimeän kaupungin, tunsi hän mielensä iloiseksi ja tyytyväiseksi, vaikka kodin perustamisen tiellä olikin vielä tuo avioliiton solmiamismuotoa koskeva kiusallinen erimielisyys. Mutta hän toivoi sille löytävänsä onnellisen ratkaisun.
21.
Kaaoksellista olotilaa jatkui päivästä toiseen. Markus pysyi uskollisesti toimessaan, milloin yösydännä seisten tovereineen vartijana yliopiston portilla, aseena tukeva kummibatonki, milloin patrulleeraten eri osissa kaupunkia. Lyhyet lomahetket vietti hän ylioppilastalolla tai kävi keski-yötä nukahtamassa jonkun lähellä asuvan toverin asunnossa. Olgan luona tai omassa huoneessaan ei hän tullut pariin vuorokauteen käyneeksi.
Epävarmuuden tunto ja odotuksen jännitys kasvoivat päivä päivältä. Se juhlamielinen innostus, jolla koko kansa oli lakkoon liittynyt, ei voinut ajan oloon suojata ihmisiä syvälle syöpyneen puoluekatkeruuden purkauksilta. Kenraalikuvernöörin palatsin edustalla puhkesivat eräänä päivänä ihmisten puolueintohimot näkyviin vähemmän kauniilla tavalla ja sen jälkeen sattui rettelöitä ylioppilaskaartilaisten ja punakaartilaisten välillä, mikä nimitys työväen muodostamasta kansalliskaartista alkoi päästä käytäntöön. Jälkimmäiset, joiden kunniaksi kuitenkin on luettava hyvä järjestys ja ankara kuri, anastivat vähitellen haltuunsa koko järjestysvallan, niin että ylioppilaskaarti kävi kokonaan tarpeettomaksi. Komppania toisensa jälkeen jäi pois vahtipalveluksesta ja niin lakkasi hiljalleen koko komento.
Ilmassa risteili mitä kirjavimpia ja toinen toistaan eriskummallisempia huhuja, jotka saivat varsinkin arvostelukyvyttömäin ihmisten päät pyörälle. Milloin kerrottiin sosialistijohtajain panneen toimeen sen ja sen hullutuksen, milloin taas satapäinen huhu tiesi tarkkaan määrätä ajan, jolloin Helsinkiä alettaisiin Viaporista käsin pommittaa. Ja tiedot, joita Pietarista päin saapui, olivat vieläkin päättömämpiä. Tämä sähkön ja sanomalehtien seisausaika loi ilmapiirin, jossa huhu yks kaks puhkesi mitä rehevimpään kukintaansa. Lakkokomitea koetti kyllä taistella lyhtytolppiin kiinnitetyillä tiedonannoillaan näitä päättömiä juttuja vastaan, mutta ihmiset uskoivat sellaisia aina mieluummin kuin kuivaa totuutta, ja jos yksi huhu osoittautuikin perättömäksi, kuten aina vähän ajan kuluttua kävi, niin ilmestyi heti tilalle toinen kahta kummempi. Jos koskaan, niin vilisi tuona merkillisenä viikkona hyvien helsinkiläistemme päässä mitä kirjavin ja levottomin lauma muurahaisia — kuten suuremmassa tai vähemmässä määrin oli laita yli koko maankin.
Sen jälkeen kun ylioppilaskaarti lakkasi toimimasta, kulutti Markus aikansa yksinomaan ylioppilastalolla. Hän oli perinpohjin kyllästynyt kaikkiin huhuihin ja ikäänkuin tylsistynyt niiden vaikutuksille. Ei edes se verisen mylläkän uhka, joka tuon hullunkurisen torisenaatin valitsemisen edellä äärimmilleen kiihotti ihmisten mieliä, kyennyt hänessä herättämään juuri sanottavaa vastakaikua. Kyllästyneenä kaikkeen tyytyi hän rauhassa odottamaan, mitä tuleman piti ja mihin uusiin muotoihin yhteiskunta tästä kaaostilastaan oli selkiintyvä. Hän ei tuntenut itsessään mitään kutsumusta vaikuttamaan tapausten kulkuun ja häntä tympäisi nähdä ympärillään tuhansien höyrypäiden tärkeinä häärivän ja soittavan suutaan ikäänkuin tuo käynnissä oleva jättiläisprosessi olisi heidän eleistään ja huudoistaan riippunut. Hänen isänmaallinen juhlamielensäkin oli alentunut ja hän katseli tapauksia ympärillään jonkinlaisella filosofisella resignatsionilla — mikäli hän ylenmääräiseltä henkiseltä ja ruumiilliselta väsymykseltä enää lopulta siihenkään kykeni. Viitsimättä juuri mistään keskustellakaan, istui hän järkähtämättä alallaan lähellä tarjoilupöytää ja pelasi korttia. Paikaltaan liikkumatta tyydytti hän nälkänsä kylmillä piirakoilla ja kahvilla. Pelitoverit hänen ympärillään vaihtuivat yhtä mittaa, mutta hän pysyi uskollisena tuolillaan.
Siten oli hän yhteen menoon ollut sijallaan vuorokauden ympäriinsä, kun Veli Forsberg odottamatta ilmestyi siihen hänen läheisyyteensä. Markuksen päässä tuntui tyhjältä eikä hän ollut enää selvillä, monesko lakkopäivä oli kulumassa. Veljeä ei hän ollut sitten lakon puhkeamisen ollenkaan tavannut, mutta siitä huolimatta ei hän osoittanut mitään erikoisempia ihastuksen merkkejä, sillä siihen määrään olivat hänen aistimensa väsähtäneet.