"Tietysti minä lähden", vastasi Ursula sellaisella äänellä kuin asia olisi ollut jo kauan sitten päätetty, "eikä siihen kestä kauankaan. Hullu tänne jääköön kuivettumaan."
"Kun sitä pääsiskin täältä pois!" sanoi Kaarina melkein kuin itsekseen, sillä niin suuresti kuin hän usein olikin ikävöinyt entistä vapauttaan, ei hänen mieleensä ollut kuitenkaan juolahtanut luostarista lähdön mahdollisuus.
"Miksei täältä pääse, kun lähtee", sanoi Ursula uhittelevasti. "Onhan täältä ennen meitäkin lähtenyt kaksi sisarta ja mennyt naimisiin. Ja lähtisivät ne melkein kaikkikin, kun niillä olisi mihin mennä ja kun uskaltaisivat abbedissalta, sillä miestä niillä kuitenkin mieli tekee, vaikka ovatkin olevinaan."
Ursulan mentyä ruokaa hakemaan antautui Kaarina unelmiensa valtaan ja tunsi olonsa tavattoman keveäksi.
* * * * *
Seuraavana päivänä jätti Kaarina sairastuvan. Puolipäivämessun jälkeen pyysi hän abbedissalta lupaa saada kirjottaa äidilleen. Kun abbedissa oli kirjotustarpeet annettuaan jättänyt hänet yksin auditorioon, kirjotti Kaarina nopeasti äidille lyhyen kirjeen, jossa hän kertoi sairaudestaan ja parantumisestaan sekä pyysi äitiä Naantalissa käymään. Lopetettuaan äidille tulevan kirjeen, otti hän varkain kaapista pienen palan paperia ja istuutui kirjottamaan Antille. Mutta hänen oli suunnattoman vaikea saada nyt sanoja syntymään. Monta kertaa kastoi hän jo hanhensulan musteeseen, hänen sydämensä löi kiihkeästi ja kielellä pyöri suuri joukko sanoja, mutta lauseiksi eivät ne tahtoneet ottaa järjestyäkseen. Mutta aikaakaan ei käynyt hukkaaminen, sillä abbedissa saattoi milloin hyvänsä palata. Hän kirjotti siis umpimähkään, alottaen kirjeen luostarissa oppimaansa tapaan enkelitervehdyksellä:
"Ave Maria, gratia plena! Tahdon nyt ilmottaa sinulle, Andreas, että minä olen aina sinua rakastanut enkä ole täällä luostarissa ollessakaan voinut sinua unhottaa ja minä tiedän nyt, että sinäkin rakastat minua vielä, vaikka et silloin Turussa tahtonutkaan minusta tietää, mutta se kaikki oli erehdystä. Ja minä olen valmis milloin hyvänsä lähtemään luostarista ja tulemaan sinun vaimoksesi, sillä ilman sinua minä en voi elää."
Tähän päästyään mietti hän hetken, mitä vielä pitäisi lisätä, ja lopetti sitten, kun paperipalassakaan ei ollut enää sanottavasti tilaa, luostarisisarten tavallisella toivotuksella: "Monia hyviä öitä!" Alle piirsi hän nimensä ja ripoteltuaan hiekkaa kirjotuksen päälle taittoi hän paperin mahdollisimman pieneen kokoon ja piilotti sen vyönsä alle skapulaarin taakse.
Kolmen-messusta palattaessa pisti hän sitten kirjeen salaa Ursulalle, joka vuorostaan piilotti sen kenenkään huomaamatta vyönsä alle.
* * * * *