"Voi sinua tyttö poloista!" sanoi Ursula niin hellästi kuin se hänelle yleensä oli mahdollista ja palkitsi sitten Kaarinan luottamuksen paljastamalla hänelle vuorostaan omat lemmenunelmansa.
"Kun pääsisin jotenkin Antin yhteyteen", virkkoi Kaarina, kun Ursula oli lopettanut.
"Mutta kuulehan", sanoi Ursula hetken mietittyään, "sinähän osaat kirjottaa. Mitäs muuta siis, kuin kirjotat pienen kirjeen ja me toimitamme sen salaa Antille."
"Mutta kuinka minä sen voin kirjottaa, sillä paperi ja muut tarpeet on saatava abbedissalta ja hän tietysti tahtoo tapansa mukaan nähdä minun kirjeeni."
"Oi sinä viaton karitsa!" huudahti Ursula juhlallisesti. "Sano kirjottavas äidillesi ja näytä se kirje abbedissalle, mutta samalla kirjotat myöskin Antille ja pidät sen omana tietonasi. Niin minä sinuna tekisin."
"Mutta mitenkäs me saamme sen kirjeen Antille?" arveli Kaarina edelleen. "Eihän sitä sovi tietenkään pistää munkkien kirjetynnyriin, sillä kai siellä konfessori tahtoo nähdä kaikki kirjeet, kuten meillä abbedissa."
"Kyllä minä toimitan sen perille, niin ettei siitä yksikään syrjäinen saa vihiä", lupasi Ursula. "Laita sinä vain kirje valmiiksi ja pistä sitten salaa minulle. Ja nyt minä menen hakemaan sinulle ruokaa ja sitte sinun pitää levähtää, että…"
"Että mitä?" kysyi Kaarina, kun Ursula keskeytti lauseensa.
"Että jaksat tulla mukaan sitten, kun minä lähden luostarista."
"Aiotko sinä todellakin jättää luostarin?" huudahti Kaarina innostuneena, "ja milloinka sinä lähdet?"