Jälellä oli vielä kaksi pukija-nunnaa, pitäen käsissään molempia päähineitä. Toisella oli valkea pellavahuivi, jolla hän peitti Kaarinan pään, osan otsaa, poskipäät ja leuan, kiinnittäen huivinnurkat neulalla niskan taa. Toinen heitti tämän valkoisen huivin päälle mustan hunnun, _velum'_in, jonka hän pyhän kolminaisuuden mukaan kiinnitti kolmella neulalla. Huntu verhosi vain päälaen ja korvalliset, laskeutuen vapaina poimuina taakse hartioille. Nyt kumartui Kaarina abbedissan eteen ja tämä kiinnitti hänen päälakeensa Kristuksen kruunun. Siihen kuului kolme valkoista nauhankappaletta, joista pisin kulki vanteena päälaen ympäri. Toiset kaksi muodostivat sen keskelle ristin. Nauhojen viiteen yhtymäkohtaan oli Kristuksen viiden haavan mukaan kiinnitetty pienet punaiset tilkut, jotka valkoiselta pohjalta näkyivät kuin veripisarat.
Nyt oli Kaarina ulkoasunsa puolesta täydellisesti sulautunut häntä ympäröivään nunnajoukkoon. Mutta vihkimistoimitus ei ollut vielä lopussa. Abbedissa talutti hänet entiselle paikalleen oven lähellä, nunnat palasivat kahtena rivinä pohjoislaivaan ja yhtyivät vuorolauluillaan messuun.
Diakooni kiersi jälleen pehmittämässä suitsutusta ympäri kirkon. Siniset, hyvänhajuiset savutuprut vaippuivat pilarien välissä ja kohosivat hiljalleen holveihin. Vahakynttilät liekehtivät raskaasti. "Veni, sancte spiritus!" kaikui korkeakuorista ja siihen vastasi nunnain kuoro: "Veni, Domine, veni!"
Kun messu päättyi, astui yksi pappisveljistä kuorin eteen ja lausui kuuluvasti:
"Astu, Kristuksen morsian, Kristuksen alttarin eteen!"
Kankeana ja jäykkänä uudessa nunnanasussaan kulki Kaarina noiden monien silmäparien editse. Alttarin eteen tultuaan kumartui hän kasvoilleen. Piispa seuralaisineen laskeusi polvilleen ja samoin kaikki nunnat.
"Kyrieleison! Christe-eleison! Kyrieleison! Christe audi nos!" alkoi piispa apulaisineen. Ja sitten seurasi pitkä, yksitoikkoinen ja uuvuttava litania, jossa kolminaisuuden, profeettain ja apostolein lisäksi nimeltään mainittiin yli kuusikymmentä roomalaisen kirkon pyhimystä, avuksi huutaen heitä kutakin erikseen ja kaikkia yhteisesti.
Kun se vihdoinkin päättyi ja piispa lopen uupuneena nousi seisoalleen, kantoi yksi pappismunkki esiin hostian. Nyt julisti piispa vastavihitylle synninpäästön sekä antoi hänelle herranehtoollisen. Sen jälkeen asetti hän Kaarinan käteen palavan vahakynttilän ja talutti hänet abbedissan luo. Tämä otti nyt vuorostaan Kaarinaa kädestä ja lähti taluttamaan nunnaluostariin, jonka käytäviin aukeni ovi pohjoisesta kirkon seinästä. Muut nunnat seurasivat heitä parittain. Sopiakseen säännöllisissä riveissä liikehtimään, kaarsivat he keskilaivan kautta, kynttilää kantava Kaarina ja abbedissa etumaisina. Pehmeät ruojuskengät sihahtelivat lattiapaasia vasten ja pitkät kaaput kahisivat.
Kun molemmat rivit olivat ehtineet päästä liikkeeseen, alkoi koko nunnakuoro laulaa:
"Vanitatum vanitas, omnia sunt vana, nil sub sole stabile in vita humana, velut fumus transiit gloria mundana. Ista cur amplecteris, o tu, mens insana?"