"No, ö-ö-ö, kuinka nyt perkele on shaanut nimenshä näishtä viattomilta näyttävishtä shanoista? Kuinka Eberhard shen shelittää?"
"Siksi että perkele nielasee ihmisen kahtena suupalana!" huusi poika.
"Ja mitkä ö-ö-ö ovat ne kakshi shuupalaa?"
"Ruumis ja sielu!"
"Aivan niin! Ö-ö-ö, ja nyt shaatte laulaa lämpimikshenne."
Itse matkija jätti samassa hullunkurisen kasvonilmeensä ja alotti laulun, johon toiset yhtyivät telmien ja käsiään paukutellen:
"Coniuvari, non tristari, iubet lex in seculo:
Consolari, iucundari mandat Bacchus populo.
Ergo gaude, plaude, laude, concio scholarium.
O si tale, tale, tale semper esset gaudium!"
(Ei surra saa, vaan ilotella, se on laki ainainen:
Viihtyä ja hauskutella käskee Bacchus ihmisten.
Siis naura, laula, tanssi, sa teinijoukko vaan:
Oi jospa, jospa, jospa tätä kestäis ainiaan.)
Kun värssy oli laulettu loppuun, alkoi katederilla oleva vekkuli hyppiä vuoroin toisella, vuoroin toisella jalalla sekä renkuttaa nopeassa tahdissa:
"Miles essem, equitassem; latro essem, spoliassem;
Non sum latro neque miles, sed Phoebi pauper satelles."