"Mitä tämä on?" kuului samalla läpitunkeva ääni, joka sai kaikki säpsähtämään. "Kuka sinä olet, joka olet uskaltanut tänne tunkeutua!"
Portaalla seisoi abbedissa ja katsoi vihaisesti Tuomaaseen.
"Minä olen sen karjakko-Greetan poika ja tulin joutessani auttamaan näitä sisaria", vastasi Tuomas ja jatkoi palkojen poimimista.
Abbedissa palasi kiiruusti sisälle.
"Lennä nyt nopeasti tiehesi tai muuten pöllyävät kohta höyhenesi", sanoi Ursula. "Se meni hakemaan isä Paavalia."
"Etkö sinä, sisar kulta, kätkisi minua tuon kaapusi sisään?"
"Häpeä!" ja taas läiskähti Tuomaan käsiselkä.
Samassa saapui ulkoportin kautta tullen isä Paavali. Hän oli entinen maallikkoveli ja kartanomestari, joka vähitellen oli omaan persoonaansa yhdistänyt paitsi mainittua virkaa myöskin luostarin kantomiehen ja voudin toimet. Luostarille kuuluvat maatilat, kaikki luostarin tulot ja yleensä koko sen ulkonainen talous olivat isä Paavalin hoidossa. Hän laati menoarviot kullekin vuodelle, esitti kahdesti vuodessa tarkat tilit kaikista talousseikoista, tinki ja kinasteli laivurien ja porvarein kanssa sekä valvoi ankarasti maallikkoveljien ynnä palvelijain työtä. Abbedissan kanssa sopi hän mainiosti yhteen ja hän se olikin munkkikonventissa vaalin aikana vaikuttanut Birgitta Flemingin eduksi. Hän oli laiha, kellertäväihoinen ukko, jonka harmaissa silmissä oli aina terävä ja vaaniva ilme. Sormien välissä oli hänellä muutamia numeroilla täytettyjä paperiliuskoja, kun hän tuimasti käyden läheni hernemaata.
"Sinäpäs koko junkkari olet, joka et yhdellä kertaa uskokaan!" tiuskasi hän Tuomaalle. "Paikalla ulos täältä!"
"Elkäähän nyt, isä kulta, minä vahingossa putosin tuolta muurilta ja kun en päässyt takaisin, niin rupesin tätä sisarta auttelemaan."