"Ja jollei tuulimyllyjä saada ensi tilassa pyörimään", jatkoi vouti, "niin voipihan Turusta tuottaa jauhoja. Koska luostarilla siellä on vielä kaksi taloa, niin sopiihan hyyryn tällä kertaa vaatia jauhoissa."
"Siitä niiden kerettiläisrecessistä meille muutoin riittää alituista kiusaa ja harmia. Tässä taas yksi korppi", siirtyi abbedissa toiseen asiaan ja ojensi voudille kirjeen.
Siinä muuan Hämeenlinnassa palveleva huovi, joka nimitti itseään
Hannu Kaukolanpojaksi, vaati Vesteråsin recessin nojalla itselleen
Rantamäen pitäjässä olevaa Kärsämäen tilaa, jonka hänen isoisänsä
isä, Matti Kaukolanpoika, oli aikoinaan luostarille lahjottanut.
"Tila on ollut jo hiukan yli sata vuotta luostarin omana", jatkoi abbedissa, kun vouti oli silmäillyt kirjeen loppuun, "ja vielä nytkin pidetään kerran kuussa sielumessu Matti Kaukolanpojan puolesta. Sitäpaitsi on hän kuolinpäiväänsä saakka elänyt porvaripihassa luostarin hoidossa. Ja sitten kehtaavat kaikenlaiset maankiertäjät tulla hävittömine vaatimuksineen… Tietysti me emme ole siitä tietääksemmekään!"
"Ei tietystikään", vahvisti vouti, "ja jos hän saisikin toteennäytetyksi olevansa Matti Kaukolanpojan rintaperillinen, niin ei sillä vielä ole sanottu, että hän saisi kuninkaan vahvistusta peruutukselle, ei ainakaan ilman korvausta. Ja siinä tapauksessa me vaadimme ainakin viisikolmatta markkaa tangon alalta, sillä Kärsämäessä on hyvät pellot ja hyvä niitty. Mutta asiassa on monta mutkaa eikä meidän tarvitse siitä vielä olla millämmekään."
"Kirjotan kuitenkin varoiksi kuninkaalle", sanoi abbedissa, "ja selitän hänelle, kuinka kauan ja millä ehdoilla Kärsämäki on ollut luostarin omaisuutena. Ja muutoin en luulisi olevan asialle haitaksi, jos kirjeen mukaan liittäisimme kuninkaalle pienen lahjan, kuten tehtiin minun ensi vuosia luostarissa ollessani. Seurasihan siitä silloin suojeluskirje luostarille. Ehkä antaisimme tällä kertaa hopeisen juomakannun?"
"Hm, eihän vara venettä kaada", myönnytti isä Paavali viekkaasti hymyillen.
Hopeakannusta johtuivat abbedissan ajatukset toiseen asiaan, hän mietti hetkisen ja sanoi sitten ääntään alentaen:
"Luostarin hopeat ja muut kalleudet minua aina huolestuttavat. Eihän voi koskaan olla varma, milloin kuningas iskee niihin silmänsä ja riistää ne meiltä, kuten hän on kaikilta kirkoilta riistänyt. Meidän on viisainta ajoissa huolehtia siitä, että saisimme ne tämän pahimman ajan yli säilytetyksi. Mitä jos kaiken varalta piilottaisimme osan kalleuksistamme tai ainakin ajoissa varustaisimme varman kätköpaikan, jonne vaaran uhatessa voisi ne nopeasti siirtää?"
"Konventtituvan porrasten alla olevaan holvikellariin voi helposti laittaa sellaisen kätkön, josta teräväkuonoisinkaan kerettiläisnuuskija ei niitä löydä", sanoi isä Paavali, joka heti oivalsi tuuman tärkeyden. "Minä panen jo tänään pari maallikkoveljeä työhön."