"Mutta heitä on kivenkovaan varotettava hiiskumasta asiasta kellekään."
"Tietysti."
Tällöin narahti munkkikonventin puoleinen ovi ja sisään astui kenraalikonfessori, isä Henricus Matthaei. Hän oli noin kuudenkymmenen vuotias, lihavahko mies, jolla oli kaksi leukaa ja hyvänsävyiset silmät. Abbedissa syytti isä Henrikkiä salaisesta kerettiläisyydestä, koska hänen konfessorina ollessaan oli joukko pappismunkkeja lähtenyt luostarista ja yhtynyt uskonpuhdistusliikkeeseen. Eikä isä Henrikki abbedissan mielestä yleensäkään osottanut sitä lujuutta ja tarmoa, jota tämä vaikea aika luostarin esimieheltä olisi vaatinut. Siksi osottikin abbedissa luostarin hallinnossa luottavansa paljon enemmän isä Paavaliin sekä suvaitsevansa isä Henrikkiä ainoastaan luostarin yliripittäjänä. Abbedissan vastenmielisyyteen saattoi osaltaan vaikuttaa myöskin se, että hän tiesi kenraalikonfessorin vaalissa Birgitta Kurjen vaikuttaneen isä Henrikin eduksi.
Epäröivästä luonteestaan huolimatta oli isä Henrikki kuitenkin täysverinen katolilainen ja lisäksi luostarin oppinein teoloogi. Se seikka, että pappisveljien luku oli hänen aikanaan supistunut neljään, vaivasi häntä itseään kaikista enimmän. Mutta hän oli tuntenut itsensä kokonaan voimattomaksi ajan virtauksia vastaan.
Sekä abbedissa että vouti näkivät heti, että isä Henrikillä on tuotavana joku hyvä uutinen, sillä hänen kasvoillaan oli tavallista iloisempi ilme. Tervehdittyään kunnioittavasti abbedissaa lausui hän:
"Tänne on saapunut eräs nuori mies, joka pyrkii jäseneksi veljeskuntaamme."
"Maallikko?" kysyi abbedissa kylmästi, vaikka uutinen nähtävästi miellyttikin häntä.
"Hän on Turun koulussa kuoriosastolla ja valmis pappi kuukauden tai parin perästä."
"Provianttia hänellä ei tietysti ole", murisi isä Paavali, joka tahtoi säilyttää tinkivän kantansa varsinkin kaikkiin konfessorin ehdotuksiin nähden.
"Siitä me kyllä selviämme, pääasia on, että saamme lisää pappisveljiä", keskeytti hänet abbedissa. "Jollei luostariin tule uusia pappismunkkeja, jäävät pian kaikki alttarimme jumalanpalveluksissa tyhjinä seisomaan ja kansa kääntää meille selkänsä. Ja kuka huolisi piitata sellaisesta luostarista, jossa ei kyetä sakramenttia jakamaan eikä sielumessuja toimittamaan. Jälellä olevat neljä klerkkiä ehtivät tuskin tavallisia messuja suorittaa ja sisaria ripittää."