Alkoi jo hämärtää eräänä torstaina marraskuun lopulla. Nona-messu oli juuri päättynyt ja sisaret palasivat tavallisessa järjestyksessä kirkosta ja hajaantuivat abbedissan viittauksesta omiin selleihinsä odottamaan pian alkavaa päivällistä. Ainoastaan sisaret Kaarina ja Ursula jäivät konventtitupaan, sillä heidän vuoronsa oli tällä viikolla ollut toimia edeskäypinä sisarkunnan aterioilla. Oikeastaan olisi sisar Elinan tullut olla Kaarinalla toverina ja Ursulan sen sijaan toimia esilukijattarena, mutta kun viimemainittu ei ollut tunnettu minään kirjantaitajana, oli abbedissa muuttanut järjestystä siten, että sisar Elina sai osalleen esilukijattaren tehtävät. Ja tähän järjestykseen oli sisar Ursula varsin tyytyväinen, sillä paljon mieluisampaa oli hänestä käsitellä ruumiin kuin sielun ravinnoksi aiottuja tavaroita.
Ennen sisarten aterialle rupeamista oli abbedissa aina mukana jaettaessa munkkikonventille meneviä ruoka-annoksia. Tällä kertaa viittasi hän kuitenkin Kaarinaa ja Ursulaa suorittamaan omin päinsä ruuan jakamisen sekä istuutui itse uunin eteen tiukasti yhteen puristetuin huulin, kalpeana ja synkkänä.
"Ei taida olla terve, kun on niin myrryisen näköinen", kuiskasi Ursula heidän pihalle astuessaan, "kutti parahiksi! Joutaisi minun puolestani vaikka iäksi sairastupaan, niin saisivat ihmiset edes rauhassa hengittää."
He laskeutuivat ahtaalle nunnain pihalle, jossa oli nilkkaa myöten märkää lumisohjoa. Tuuli vinkui solissa ja räystäissä ja riuhtasi levälleen Ursulan kaapun.
"Onpas tämäkin nyt säätä keskellä talvea!" sanoi tämä ärtyisesti, kiskasi hameenhelmustansa lähelle polvia ja harppasi sohjoisen pihan halki keittiörakennukseen.
Se oli laaja ja matala huone, jonka lattiana oli kosteita kivilaattoja ja josta kolmannen osan täytti suunnattoman suuri uunilaitos. Avarassa keitinpesässä oli tulella kaksi suurta petaa, joita hämmenteli kokonaan höyryyn ja savuun kääriytyneenä tämän huoneen haltiatar, iäkäs, puolikuuro Valpuri-muori, joka oli jo kolmisenkymmentä vuotta palvellut luostarin fokaariana eli maallikkovaimona. Apurina keittiötoimissa oli hänellä nykyään nuori poikansa tytär.
"No muori, joko vanhan Helunan kontat ovat kypsyneet?" huusi Ursula kimeällä äänellään Valpurin korvaan.
"Tottahan nyt, kun ovat päivämessusta asti olleet tulella."
Muori nosti kauhalla esiin muutamia lihapaloja, jotka saivat Ursulan herkät sieramet laajenemaan.
"Antakaas ne tänne, että saan tunnustella", huusi Ursula, sieppasi pöydältä puumaljan ja tyhjensi siihen kauhan sisällön, tiedustellen samalla, oliko Valpuri muistanut panna tarpeeksi pippuria pataan.