"Ur-, Ur-", auttoi Tuomas jännittyneenä.
"Ka niin, Ursula, nythän minä muistankin, Ursula jo, olenhan minä häntä monesti ennenkin puhutellut."
Tuomas sujahti kuin nuoli lattialle, oikoi rivakasti jäseniään ja haukotteli voimakkaasti aivankuin yhdellä tempaisulla karkottaen itsestään unen jäännökset. Sitten pujotti hän pussin kaulaansa, kätkien sen nuttunsa alle, ja lausui pöydän luo astuessaan:
"Haehan se öylätti, minä lähden tässä metsälle."
Suu täynnä ruokaa kysyi hän hetken päästä:
"Onko se Ursula koko päivän portinvartiana?"
"Totta kai, mutta varokin menemästä häntä puhuttelemaan!"
"Mutta pitäähän kristityn ihmisen toki kiittää lahjasta, ja kristittyhän sitä kai minäkin olen, vaikka se toimitus silloin siellä Jämsän kirkossa täisikin käydä hieman vastanakaan."
Hetkistä myöhemmin sujahti Tuomas, jousi ja nuolikotelo selässään sekä öylätti kukkarossaan, suksilla alas Tuulensuun jäälle ja lähti hiihtämään Luonnonmaata kohti.
* * * * *