"Mutta tunnustitko sinä kaikki syntisi silloin, kun isä Henrikki sinua viimeksi ripitti?"
"En minä sitä uskaltanut enkä kehdannut tunnustaa", ilmotti Kaarina hämillään.
"Kas siinäpä se juuri onkin!" huudahti Elina. "Voi, voi, rakas sisar, etkö sinä vielä tiedä, kuinka suuri synti on salata jotakin rippi-isältään. Sen takia juuri salli Jumala viettelijän karata sinun kimppuusi vielä ristin juurellakin."
Kun Kaarina onnettoman ja syyllisen näköisenä katsoi alas, jatkoi
Elina:
"Sinun on nyt heti paikalla ripitettävä itsesi ja tunnustettava kaikki, ihan kaikki syntisi. Et mitään saa salata!"
* * * * *
Korkeakuorin pohjoisen seinän vierestä johtivat kapeat kiviportaat lattian alle, jossa oli puolipimeä, ahdas ja matala käytävä pitkin seinustaa. Seinässä oli rinnatusten viisi eri suuruista aukkoa. Aukot johtivat seinän takana oleviin viiteen pieneen holviin, joista taas pitkä ja ahdas käytävä vei pitkin kirkon seinämää nunnaluostarin auditoorioon.
Tätä käytävää pitkin johti päivällisen jälkeen abbedissa Kaarinaa, joka oli ilmottanut haluavansa ripittää itsensä. Kehotettuaan häntä olemaan mitään salaamatta rippi-isältä, jätti abbedissa hänet siihen holviin, jonka seinässä oli pienin aukko, sellainen, josta ei voinut edes kättänsä pistää läpi. Sen kautta tapahtui ripitys. Toisia holveja käytettiin ehtoollista jaettaessa.
Kun abbedissa oli poistuessaan sulkenut oven, tuli holvissa melkein pilkkoisen pimeä. Kaarina hapuili itsensä istumaan aukon edessä olevalle jakkaralle. Holvissa oli kylmän kostea, raskas ja ummehtunut ilma, jossa tuntui omituista kalmanhajua, sillä edesmenneiden luostarisisarten viimeiset leposijat olivat varsin lähellä kirkonlattian alla. Kun, abbedissan askelten kaiku oli huvennut käytävään, oli Kaarinan ympärillä hiljaista kuin haudassa ja hänen paastosta ja valvonnasta villiintynyt mielikuvituksensa alkoi toimia. Rippiholvissa tuli sisaren jonkun aikaa olla yksinään, kootakseen ajatuksiaan ja valmistuakseen rippiin. Kaarina koetti supista jotakin rukousta, mutta lakkasi yhtäkkiä ja heristi korviaan, sillä seinän takaa luuli hän kuulleensa liihottelevaa kahinaa, aivankuin kaapunliepeillä olisi sivuttu pitkin seiniä. Mutta se lakkasi heti, kun hän herkesi kuuntelemaan ja alkoi taas, kun hän yritti rukoustaan jatkaa. Sisar Agnes! välähti äkkiä Kaarinan mielessä ja ykskaks näki hän, kuinka sisar Agnes, joka on noussut kirstustaan kirkon alla, hapuilee laihoilla, koukkuisilla ja puoleksi jo homehtuneilla sormillaan pitkin seiniä tuolla pappien käytävässä ja haluaa kerran vielä ripittää itsensä nuoruuden aikaisista hairahduksistaan. Häntä kammotti ja hän koetti taas supattaa rukousta sekä toivoi hartaasti, että pappi jo pian tulisi. "Mutta entäpä sieltä onkin määrätty Antti minua ripittämään!" tuli yhtäkkiä hänen mieleensä. "Silloin minä en puhu mitään, vaan lähden heti pois!" päätteli hän? Ja hän toivoi, että sieltä tulisi Antti, jotta hän saisi lähteä pois ja hän oli jo näkevinään, kuinka neitsyt Maaria sen johdosta nyökäytti hänelle hyväksyvästi päätään.
Hän oli kuulevinaan askelia ylhäältä korkeakuorista ja alkoi henkeään pidättäen kuunnella. Nyt kuuluivat askeleet selvästi käytävään laskeutuvilta rappusilta. Kaarina pidätti hengitystään ja hänen Sydämensä jyskytti ihan haljetakseen. "Ei ole Antti, se on kookkaampi mies", vilahti hänen mielessään ja sen johdosta tunsi hän pettymystä.