TUOMAS (Syrjään, kummastuneena.) Mitä, Katriko sen sanoi — se pikku typykkäinen? Onko hänkin — (Vaikenee.)
EVELIINA (Kuin itsekseen.) Tuoko olisi Tuomas?
VANHA EMÄNTÄ. Tuomas, missä olet ja miksi pysyt niin vaiti? Etkö näe, täällä on nyt sinun Eveliinasi?
EVELIINA (Kiivaasti.) Elkää sanoko niin, äiti! Minusta ei ole enää Tuomaalle. Tietäkää: minä olen kaksi vuosikymmentä elänyt ryöstäjäni, venäläisen, vaimona.
(Painaa päänsä käsiin ja itkee.)
TUOMAS (Iskee sauvansa maahan.) Kuolema ja helvetti! Tätä vielä puuttui! Nyt minulla on kaksinkertainen syy palata Venäjälle. Ja herra varjelkoon silloin jokaista ryssää, joka vastaani osuu! (Yrittää lähteä solalle.)
KATRI (Kiveltä nousten.) Tuomas, Tuomas, ei Eveliina ole sitä omasta tahdostaan ollut, vaan pakosta.
TUOMAS. Omasta tahdostaan tai pakosta, yhtä kaikki — joka tapauksessa on hän ryssän saastuttama.
VANHA EMÄNTÄ. Tuomas, Tuomas, varo kovia kokeneesta käyttämästä noin tylyjä sanoja!
EVELIINA (Ylös nousten.) Tuomas, muistatko sitä syysiltaa, jolloin sinä sotaan lähtiessäsi viime kerran tänne Jaakkolaan poikkesit?