Pentin mentyä vietin minä koko seuraavan yönseudun Hanneksen luona. Koetin kaikin tavoin pitää yllä hänen rohkeuttaan ja toivoaan, vaikka tunsinkin sanani ontoiksi ja tehottomiksi. Hän koetti hymyillä ja keskustella minkä mistäkin, vaikka kaiken alla näkyikin selvästi se toivoton murtuneisuus, minkä lääkärin tuomio oli hänessä saanut aikaan.
Seuraavana päivänä sammutti sitte toinen lääkäri senkin ainoan toivonkipinän, mikä meissä vielä saattoi olla jälellä. Saman päivän iltana oli Hanneksen lähdettävä kotiinsa Pohjanmaalle. Mikäli omilta asioiltani suinkin joudin, olin hänen luonaan ja tulin sinne nytkin ennen junalle lähtöä. Asemalta minun oli sitte kiiruhdettava morsiameni luo, jonka kanssa minun oli määrä mennä teatteriin. Silloin oli premieri-ilta ja morsiameni oli innokas teatterissa kävijä. Sitäpaitsi oli hänelle vasta valmistunut silkkinen teatteripuku, jota hän oli eilen minulle näyttänyt ja jonka takia hän kahta kiihkeämmin odotti sen illan näytäntöä. Ei minustakaan suinkaan ollut vastenmielistä esiintyä hänen kanssaan sinä iltana teatterissa, sillä tuo puku oli todellakin aistikas ja soveltui hänelle mainiosti.
Mutta Hanneksen oli lähdettävä asemalle. Hänellä oli kolmannen luokan piletti ja kun vielä istuimme hänen huoneessaan, kehotin minä häntä kaikin mokomin ostamaan lisäpiletin, joka oikeuttaisi hänet matkustamaan toisessa luokassa, ja hän piti sitä itsekin viisaimpana. Sitä seuranneen äänettömyyden aikana alkoi hän levottomasti nykiä viiksiään, josta minä tiesin hänellä olevan mielessä jotakin mitä hänen on hyvin vaikea sanoa. Hetken kamppailtuaan saikin hän sen vihdoin ujosti esitetyksi. No niin — hän pyysi vain minua puolestaan ostamaan tuon lisäpiletin, sillä hänen itsensä oli äänen käheyden takia vaikea sitä toimittaa!
Asemalle tultuamme ja lisäpiletin saatuamme saatoin minä hänet sitte muutamaan toisen luokan vaunuun. Kun hänen piti melkein yhtä menoa yskiä ja sylkeä, näytti hän kovin arkailevan ympäristöään. Hetken istuttuamme tuli viereiseen osastoon äänekkäästi puhua parpattaen laukkuineen ja paketteineen pari tukholmalaisen hattumodistin näköistä, lihavan puoleista, leveähattuista ja vahvasti parfymoitua rouvasihmistä. Kuullessaan Hanneksen yskivän, kurkistivat he vuorotellen ovelta, miineilivät paheksivasti ja raivasivat sitte välioven kiinni. Heti jälkeen asettui viereiselle penkille muuan kiveräviiksinen herrasmies, näköjään kauppamatkustaja, joka lakkaamatta venytteli kaulaansa ikäänkuin saadakseen sen paremmin soveltumaan tavattoman korkean kauluksensa sisään. Antaen katseensa hitaasti liukua Hanneksen päästä jalkoihin ja sen jälkeen vielä heittäen jonkunlaisen tuomarillisen yleissilmäyksen hänen kasvoihinsa, otti hän matkalaukkunsa hyllyltä ja siirtyi toiseen osastoon. Tämä kaikki vaikutti Hannekseen kuin piiskaniskut. Hän kyyristyi mahdollisimman ahtaalle penkin kulmaan ja silmäili minua avuttomasti. Ollen säälistä ja harmista pakahtumaisillani olisin jossakin toisessa tilaisuudessa ollut valmis hyökkäämään tuon herrasmiehen kimppuun. Mutta sen sijaan sain nyt paljon onnellisemman päähänpiston, jonka heti panin toimeen.
Kello oli jo kahdesti soinut, kun minä hyökkäsin junasta pilettiluukulle ja ostin itselleni piletin kotiasemalle. Juna lähti juuri liikkeelle, kun minä palasin vaunuun ja kerroin Hannekselle päätöksestäni seurata häntä kotiin. On mahdoton kuvata hänen neuvotonta hämmästystään ja iloaan sen johdosta. Huolestuneena valitti hän, kuinka minun asiani joutuvat tämän äkkinäisen matkan takia kärsimään ja miten minä voin morsiamelleni selittäytyä. Vaikka minä hänet hellällä väkivallalla pakotinkin siitä asiasta vaikenemaan, näin kuitenkin tämän seikan huolettavan häntä koko sen ajan mikä meidän oli suotu vielä yhdessä olla. Mutta toiselta puolen oli hän tuosta odottamattomasta matkatoveruudestani niin iloinen, että hän ensi aluksi huomattavasti virkistyi ja minä saatoin jo jonkun aikaa uskoa hänen voivan vielä parantua.
Ensimäisellä asemalla pistin kirjelaatikkoon pari postikorttia, joissa kortteerini rouvalle ja morsiamelleni lyhyesti ilmotin matkastani. Ja niin minä sitte sairasta toveriani holhoen seurasin häntä kotikyläämme saakka.
Asemalta oli vielä melkoinen taival ajettavana hänen kotiinsa. Alakuloinen lokakuun päivä alkoi hämärtää ja haikea tuuli lennätteli kulottuneen lakeuden yli kellastuneita lehtiä, kun minä tuon kuolemaa lähestyvän mutta äänettömästi kohtaloonsa alistuvan toverini rinnalla ajoin lokaista maantietä. Ja silloin tunsin minä katsovani elämää toiselta kannalta kuin pääkaupungin humussa ja omien pikku opintojeni ääressä. Kylmänä ja lyijynkarvaisena vieri talvilevolle riisuutuneen maiseman halki joki, jonka rannalla olevassa pienessä ja köyhässä kodissa Hanneksen vanhaan sivistyssukuun kuuluva ja monien elämän kolhujen rypistämä äiti eli. Sellaisissa ahtaissa kodeissa, joissa kärsimysten syventämä perheenäiti liikkuu kuin menneiden aikojen unelma parempain päiväin häviöstä pelastuneiden ja haaksirikon merkkejä kantavien huonekalujensa keskellä, on aina oma erikoinen viehätyksensä, mikä sellaiset kodit tekee monin verroin arvokkaammiksi kuin loistavat nousukaskodit. Saattaessani Hanneksen tuohon hänen pieneen kotiinsa, jossa minullekin oli vanhastaan kaikki niin tuttua ja rakasta, lähtien suuresta vanhanaikaisesta piirongista, rouvan sedän, erään kuuluisan tiedemiehen muotokuvasta ja tutusta heliotroopin tuoksusta aina Pentin piirustamaan Wilhelm von Schwerinin muotokuvaan, joka vuosikausia oli salin oviseinällä uunin vieressä riippunut, tunsin etten voi Hannesta vieläkään jättää.
Eikä hän elänytkään enää kuin kaksi viikkoa, jona aikana minä harvoin poistuin hänen vuoteensa luota. Silloin minä sain nähdä yhä syvemmälle hänen sydämeensä, jota tahtoisin sanoa totisen miehen sydämeksi, missä eheinä asuivat Platonin neljä päähyvettä. Kuinka minä tuona lyhyenä aikana ikäänkuin kasvoin kiinni häneen, sen huomasin vasta oikein seisoessani hänen avonaisen hautansa äärellä.
* * * * *
Tähän päästyään vaikeni asessori pitemmäksi aikaa, jolloin alkoi erikoisen selvästi kuulua joen rannalla olevasta lehdosta rastaan helkkyvä liverrys. Vedettyään muutaman savun sikaristaan jatkoi hän: