Ikkunan alta asfalttipihalta kuului käsikärryjen hyrinää ja sitte vahva miehen ääni, joka sieltä alhaalta umpinaisesta pihasta kaikui venytettynä ja laulavana:
— Mu-unia, mu-unia, ostaka'mu-unia! — sekä pienen väliajan jälkeen hiukan toiseen äänilajiin: — färskiä munia.
Silloin koputettiin hiljaa kyökin ovelle. Herra Saarela, joka oli juuri vuoteesta noussut mutta ei vielä täysin pukeutunut, raotti ovea, ja rouva joka makasi vielä vuoteessa veti peitteen silmilleen.
He olivat keväällä sen jälkeen kuin herra Saarela oli pienten riitaisuuksien vuoksi eronnut sanomalehdestä, jossa hän oli aputoimittajana palvellut, muuttaneet menoja vähentääkseen tänne suureen työväen kasarmiin, mistä olivat vuokranneet itselleen kyökin ja kamarin. Edellisestä oli särmillä erotettu yksi osa makuuhuoneeksi, jälkimäisen ollessa miehen työ- ja samalla vierashuoneena. Rouva hoiti itse heidän pienen taloutensa ja kaksi lastaan, sillä ne pienet tulot joita herra Saarela hankki käännöstöillä ja sanomalehtiin kirjottamalla eivät sallineet heidän pitää palvelustyttöä.
Kun herra Saarela oli vetäytynyt syrjään, ilmestyi ovenrakoon vanhanpuoleisen naisen kasvot, jotka likaisen ruskeina ja ryppyisinä muistuttivat päiväpaisteessa näivettynyttä omenaa. Vähitellen tulivat naisen muutkin ruumiinosat ovenraosta esiin. Hän oli pieni ja laiha ihminen, yllään rinnankohdalta yhdellä napilla kiinnitetty karttuuninen aamunuttu ja jalassa paksupohjaiset kirjavat tohvelit.
— Ai, rouva nukkuu vielä, — sanoi hän ja yritti palaamaan takaisin.
— Ei se mitään, enkä minä enää nuku, — sanoi rouva Saarela, joka oli tuntenut äänen ja noussut vuoteessa istualleen.
— Ovatko lapset nukkuneet, koska ei ole ääntä kuulunut? — kysyi nainen, jonka epämääräisen mustat, pienet ja vilkkaat silmät eivät kertaakaan pysähtyneet puhuteltuun vaan luiskahtivat aina ohi jonnekin muualle.
Hän kumartui pienen rautasängyn puoleen, jonka toisessa päässä nukkui kaksivuotias tyttö, toisessa istui vielä nuorempi poika ja koputteli rutistuneella teerasialla sängyn päärautaa.
— Mu-unia, mu-unia… — kuului taas pihalta.