Firmin. Vaan se on minun!
Narbonne. Mitä kaikkia nyt saan kuulla?
Mad. Belmont. Mitä? teidän, herra Firmin?
Firmin. Se on minun ja minä kehun sillä.
Laroche (Narbonnille). Noh! mitäs teille jo sanoin?
Firmin. Ylistyksen työstäni minä voin jättää Selicourille, vaan en vaaraa ja vastausta. Minä olen tähän asti ollut vait, vaan nyt minun täytyy avata suuni.
Kaarle. Se oli oikein, isä! Se on puhuttu kunnian miehen tavalla … te voitte kehua, herra Narbonne, vahingollenne, sillä isä ei ole voinut kirjoittaa mitään rikollista. O, nyt sanoo sydämeni että tästä voipi seurata paljon onnea… Lotta ei tarvitse antaa kättänsä kelle asiat sen ovat määränneet, suuruus häviää ja rakkaus saa rohkeutta.
Mad. Belmont. Mitä kuulen! herra Firmin?
Firmin. Suokaa anteeksi hänen kiivautensa; hänen täysi sydämensä paisuu yli-määränsä ilmoittaessa sitä mitä tuntee.
Narbonne. Nyt on jokainen ilmaissut salaisuutensa! Herra Firmin, muistutus-kirja hallitukselle oli teidän tekemä, se on siis kohtuus että te siitä saatte kunnianki… Hallitus nimittää teidät lähettilääksi. (Kaikkein ihmetellen) Ystävät, minä olen vielä ministeri, ja minua ilahuttaa sinä olla, että minulla on valta palkita totista ansioa.