Nobinau. Sen minä tahdon ensin katsoa … totta minun henkeni ja ruumiini jos se ei ole hän … ihan elävänä … minä näen hänen vielä miten hän meidän kylän poikien ja koirien kanssa paljain jaloin juoksenteli. No katsokaapas minua. No, noh … katsokaa tarkasti … minä olen pikkuisen muuttunut… Tunnettekos minua?
Selicour. En mitenkään.
Nobinau. No, noh, eiköhän nyt minua tunne! minähän se olen, se Nobinaun Risto, sen torpparin, joka nai sen pöhkiän Leenan, tunsittehan sen, teidän ukon veljen-pojan tyttären, herra Selicour ja serkku!
Selicour. Ahaa, sekö!
Nobinau. Noh! serkkuin tapa, minä luulisin, on antaa kättä ja syleillä niin kauvalle nähtyä.
Selicour. Ilolla, olkaa terve-tultua, serkku!
Nobinau. Suur kiitosta, serkku! Noh nyt vasta minä teidän oikein tunnen.
Selicour. Vaan lähkäämme minun kammariin, minä en ole tässä kotona.
Mad. Belmont. Elkää minua kaihtiko, herra Selicour, tehkää kuin minua ei tässä olisikaan!
Selicour. Teidän luvalla rouva, te olette kovin hyvä! Hänen tuhmalle käytökselle ei voi tehdä mitään. Se on rehellinen maa-mies ja minulle serkku jota hyvin rakastan.