Suuressa kunniassa palasi Repolainen nyt Veitikkälään ja suuri joukko suosion-hakijoita tuli mukaansa Rouva Revottarelle kunnioitustaan osoittamaan. Mutta pimeään huoneesen jäi Hukatar voitelemaan unohduksiin joutuneen Suden haavoja.
Näin pääsi Kettu Repolainen suureen kunniaan. Ja ompi moni hänen vertaisensa samaa tietä kulkenut kunnian kukkuloille.
Sukeltaja.
(Schiller'in mukaan.)
"Ken tohtisi knaappinen tai ritari Sukeltaa tähän pyörteesen? Kädestäin putos kultainen pikari — Kita musta jo niellyt on sen. — Pikarin ken mulle sen saattavi jälleen Pitäköön omanaan, mä sen lahjotan hällen!"
Kuningas näin lausuen vuorelta, Joka jyrkkänä longottaa Meren uhkaten aaltoja valkeita. Pikarinsa Karybdihin langettaa. Ja virkkavi taas: "ken tohtivi teistä Mullen pikarin tämän noutoa veistä?"
Ritarit sen kuulevat knaappinehen. Sen ääneti kuuntelevat, Ja katsovat hurjahan pyörteesen Ja päätään kaikki he puistelevat; Kuningaspa nyt mielessänsä jo suuttuu: "Vai niinkös miehiä joukkoni puuttuu?"
He ääneti kuuntelit moitetta. Vaan poikapa miehuinen Edes astuvi pelkurijoukosta; Vyön päästää, riisuvi nuttuisen — Ja miehet kaikki ja neitoset poikaa Nyt ihmehin katsovat nuorta ja hoikkaa.
Hän kallion reunahan astuvi Ja katsovi pyörteesen: Karybdi nyt kaikki min nielaisi Ulos syöksevi jällehen mylväillen — Kuni ukkonen paukkoava etähällä Veet vaahdoten kumpuavat jyrinällä.
Kas kuohuen nyt kohisee kihisee. — Tuli kuin sekauu vetehen — Yhä aaltonen aaltoa toist' ajelee Ja höyrynä roiskuvi taivahasen. Vesist' ei näy yhtään loppua noista, Kuni siittää pitäis meren mertä nyt toista.