"Minä nuolena pohjahan vierähdin; Vaan kallion luolasta Tuli vastahan virta nyt toinenkin — Niin tempasi pyörre mun kahtaalta Ja kuin kiekkoa alkoi pyörrähytellä; Mä vierin, en taitanut vastustella."
"Jumala, jota aukseni huuvahdin Tähän hirveähän hätähäin, Mun saattoi korkeahan karihin; Siihen tartuin henkeni säilyttäin, — Tähän virta se myös pikarin oli tuonut; Se muuten pohjattomiin olis puonnut."
"Alahallani purpurankarvaista Syvyytt' oli vuorittain, Siell' ääntä ei milloinkaan kajaha. Vaan hirmuksein sen nähdä sain; Lohikäärmeillä sisiliskojen kanssa Se helvetin kattila ol' majanansa."
"Ja vilskuvan siellä ma näin, sekasin Mytyss' yhdess' uiksellen, Monipiikkisen rohkan ja tursaankin Sekä moukkuripään ison venkalehen. Mull' irvisti hirveät hampahat siellä Meren kauhistus haj, mua pyytäen niellä."
"Siinä riipuin miettien hirmuksein Apu kuin oli kaukaisna; Minä ihminen vaan ypöyksiksein Meren mittaamattoman pohjassa, Johon ei voi kuulua ihmisen kieli, — Petojoukoss' ainoa järkevä mieli!"
"Sitä miettiessäin — yhtäkkiä, hyi, Satajalkanen luokse mataa, Mua haukkaisee — minä peljästyin. Karist' irti kätein jopa luikahtaa; — Heti tempasi virta mun pois etähälle; Se ol' onneksein, se mun vei ylähälle."
Tätä kuulevi kummastuin kuningas Sekä lausuu: "Palkka on sun! Tämän sormuksen pidän myös varallas Kivin kallihin kirjavin kaunistetun. Jos uudestaan menet tuomahan tiedot, Mitä siin asunee meren pohjaset hiedat".
Kuningattaren sääli jo poikoa ois; Sulosilmin hän anelee: "Isä heitä jo leikkisi hirveä pois! Hän on tehny min toinen ei tee. Vaan jospa et mieltäsi hillitä voine. Elä häntä enää, jo nyt käskeös toinen".
Kuningaspa jo kaappaa taas pikarin Ja sen nakkaa pyörteesen. "Sinust' arvoisan heti teen ritarin Pikarin tään mulle kun tuot kätehen. Hänen myös saat morsiameksesi vielä, Joka hempeell' armoa pyytävi miellä".
Sydän poijan toivoen innostui! Tuli säikkysi silmistään. — Sulo neitonen poskiltaan punastui, Vaan vaipuen vaaleni äkkiään. Pojan tempaa toivo sen saalihin voittaa. Hän kuollaksein eleäksehen koittaa.