Tuttuni, tui! anna, minäkin laulan Keväisen kultaisen kunnianvirttä. — En toki, en! mitä kevättä laulan? Kevääss' on kylmä ja kevääss' on kirttä; Suven on sulo, on lämmin, oi! Suvenpa toivoa lauluni soi.
Tuttuni, tui! jahka urpuset puhkee, Tapion tytärten morsius-puku. Jahkapa tuomi ja pihlaja muhkee Häitänsä pitää ja kukkien suku Aukaisee silmänsä juhliksi, oo! — Lemunsa lähettää uhriksi, oo! —;
Silloin, oh Tuttuni, silloin ma lennän Luoksesi vetten ja vuorten takaa, Silloin on riemu, mik' ei ole ennen, Sylissäs' silloin mun pääni jo makaa. — Tuttuni, tui! jop' on kevättä, jo; Suviko viipynee, kauanko?
Totta puhuen.
Min'en totuutta peittele koskaan. Puhu päätöntä mielittelystä; — Sumu silmissäs' soimaukseksi Olis' viekkauden pidetystä.
Sanon siis, että oon minä nähnyt Mukavampia muodolta muita. Sekä varrelta sorjemmat naiset, Sini-silmiä myös, sima-suita.
Mutta en, mutta en ole nähnyt Sinun mointasi suloudessa: Sinun muotos' on henkesi peili, Jossa näyttäit jaloudessa.
Kuten tuntosi puhdas ja pyhä, Siten silmäs' on kirkas ja kaino: Kuten sydämmes' lämmin ja harras. Siten suudelmas' iloni ainoo.
Pohjan-piltti.
Kuvaus lopulta 13:tta vuosisataa.