Owenin tultuahan me aina palasimme yhdessä kotiin illoin — ja me nauroimme ja juttelimme aivan kuten sinä ja Gilbert — eikä minulla enää ollut tuollaisia yksinäisiä hetkiä, jolloin mieltäni kalvoi kateus muita kohtaan… Ja entä nyt! Olen ollut houkkio ja haaveksinut houkkion tavoin… Mutta nyt olen hereillä. Ja nyt olen myöskin sanonut kaikki sanottavani — enkä koskaan enää aio vaivata sinua tällä asialla.
— Tässä tulee Gilbert, ja nyt sinä lähdet täältä meidän mukanamme, sanoi Anna, jonka oli mahdoton jättää Leslie parka harhailemaan yksin hietarannalla tuollaisena iltana ja sellaisessa mielentilassa. — Meillä on veneessämme hyvin tilaa kolmelle, ja sinun veneesi me otamme matkaamme.
— Niin, minä saanen jälleen ruveta viidenneksi pyöräksi, sanoi Leslie parka nauraen katkerasti. — Suo anteeksi, Anna, tuo oli ilkeätä puhetta… Tietenkin minun pitäisi olla kiitollinen — ja niin olenkin — siitä, että minulla on kaksi hyvää ystävää, jotka ottavat minut kolmanneksi liittoonsa. Älä välitä siitä, että suuni puhuu tylyjä sanoja! Mutta minusta on kuin koko olentoni olisi hellänä, ja kaikki tuottaa minulle kipua…
— Leslie oli kovin vähäpuheinen tänä iltana — eikö sinustakin? sanoi Gilbert, kun Anna ja hän olivat tulleet kotiin. — Mitä ihmettä hän teki yksin rannalla tässä usmassa?
— Hän oli väsyksissä — ja hänenhän on tapana mennä rantaan illalla, kun Dick on päivän kuluessa ollut erikoisen rasittava.
— Onpa tosiaankin suunnaton vahinko, ettei hän jo aikoja sitten tavannut tuollaista siivoa miestä kuin Ford, jonka kanssa hän olisi voinut mennä naimisiin, sanoi Gilbert miettiväisesti. — Nuo kaksi olisivat varmaankin soveltuneet erinomaisen hyvin yhteen, vai mitä arvelet?
— Hyvä Jumala, Gilbert, rupeatko sinäkin nyt naimiskauppoja välittämään! On kauheata, kun miehet sekaantuvat sellaiseen, huudahti Anna hieman kiivaasti, peläten, että Gilbert iskisi suoraan totuuteen, jos jatkaisi samaa uraa.
— Rakas Anna-tyttöseni, en suinkaan aio toimittaa ihmisiä yhteen — minä en koskaan sekaannu ihmisten rakkaus- ja avioliittoasioihin, sanoi Gilbert, hieman ihmeissään Annan puheensävystä. — Ajattelen vain, millaista olisi voinut olla.
— Jätä sinä tuollaiset ajatukset! Sellaisen tuumiskeleminen on hukkaanmennyttä aikaa, sanoi Anna. Sitten hän lisäsi äkkiä:
— Oi Gilbert, jospa kaikki ihmiset voisivat olla niin onnellisia kuin me!