— Dickiä? Dick Moorea? Mikä hätä hänellä on? Hänhän viettää huoletonta elämää jos kukaan! Hänestä on tullut paljon siedettävämpi ja siivompi yhteiskunnanjäsen, kuin mitä hän oli siihen aikaan, jolloin hänellä oli vielä niinsanottu järkensä tallella. Silloin hän oli juopporatti ja kaikkea muuta huonoa, mitä olla voi. Ja nyt hänet päästetään jälleen vapaalle jalalle, tekemään tuhojaan mielin määrin.
— Ehkäpä hän on tehnyt parannuksen tänä pitkänä aikana, sanoi Anna raukka, ärtyneen ulkonaisen vihollisen ja omien epäröimistensä ja tunnonvaivojensa ristitulessa.
— Paholainen ja sen isoäiti voivat tehdä parannuksen, mutta ei ikinä hän, sähähti täti Cornelia. — Dick Moore on saanut töittensä palkan. Ne vammat, jotka ajoivat järjen hänen päästään, sai hän tapellessaan humalapäissä. Hän ansaitsee kyllä kohtalonsa. Jumala lähetti sen hänelle rangaistukseksi. Minä en usko ollenkaan, että tohtori Blythe, olkoonpa kuinka etevä tahansa, on oikeutettu tekemään tyhjäksi Jumalan rangaistukset. Se voi käydä hänelle itsellensä varsin kalliiksi.
— Mutta eihän kukaan tiedä, mistä Dickin pahoinpitely on aiheutunut, täti Cornelia. Kenties ei hän ole ollutkaan juovuksissa eikä tappelussa. Ehkä hänen kimppuunsa on käyty ryöstämisen tarkoituksessa.
— Eikö mitä! Herralla on kyllä ollut jokin pätevä syy saattaa hänet turmioon, sanoi täti Cornelia mahtipontisesti. — Mutta minä näen kyllä, mihin on jouduttu — että asia nimittäin jo on ratkaistu ja kaikki vastaväitteet turhia. Jos niin on, voin kyllä pitää suuni kiinni. Jos jonkin asian täytyy tapahtua, niin minä kannan sen tyynesti. Mutta ensiksi minun tulee saada vakuutus, että sen todella täytyy tapahtua. Nyt olen vapautunut kaikesta edesvastuusta ja teen parastani lohduttaakseni ja rauhoittaakseni onnetonta Leslie-raukkaa. Sitäpaitsi — täti Cornelian kasvot kirkastuivat — ken tietää, saavatko lääkärit mitään aikaan, niin taitavia kuin ovatkin! Ainakin jää jäljelle hiven toivoa, että leikkaus voi epäonnistua.
XXXI.
TOTUUS VAPAUTTAA.
Kun Leslie kerran oli ratkaissut asian, jatkoi hän alkamaansa uraa hänelle ominaisella tarmolla ja päättäväisyydellä. Mutta ensiksi oli suuri kevätsiivous suoritettava, lankesipa elämän ja kuoleman arpa sitten kuinka tahansa. Harmaassa talossa pestiin ja puhdistettiin sisällä ja ulkona ja neiti Cornelia oli apuna joka nurkassa. Kun tuo ponteva nainen oli saanut sydämensä ajatuksen lausutuksi Annalle ja sittemmin myöskin Gilbertille ja kapteeni Jimille — jolloin nuo molemmat herrat kylläkin saivat kuulla kunniansa — jätti hän asian siksensä eikä maininnut Leslielle sanaakaan kiistastansa. Hän tyytyi tosiseikkaan sellaisenaan, — Dick oli toimitettava leikattavaksi — ja hän viittasi vain lyhyesti asiaan, milloin se kävi tarpeelliseksi, mutta ei ryhtynyt koskaan pohtimaan sitä sen enempää.
Leslie puolestansa ei myöskään ottanut tuota asiaa koskaan puheeksi. Hänen esiintymisensä oli kylmähköä ja tyyntä näinä ihanina kevätpäivinä. Hän kävi vain harvoin Annaa tervehtimässä, ja vaikka hän aina oli kohtelias ja ystävällinen, oli juuri tuo kohteliaisuus kuin hyinen muuri hänen ja pienen valkoisen talon asukasten välillä. Muinoinen hilpeys ja leikillisyys, pila ja nauru oli tukehtunut siihen.
Anna varoi päästämästä mieleensä loukkaantumisen tunnetta. Hän tiesi Leslien olevan kammottavan kauhun vallassa — kauhun, joka ei sallinut hänen enää edes hetkeäkään tuntea iloa tai mielihyvää. Kun hyvin voimakas tunne täyttää mielemme, karkoittaa se tieltänsä kaikki muut tunteet. Koskaan elämässään ei Leslie Moore vielä ollut tuntenut niin jäätävää kammoa tulevaisuutta ajatellessaan. Mutta hän vaelsi järkkymätönnä valitsemaansa polkua eteenpäin, hiljaisena ja päämäärästään tietoisena, kuten muinaisajan marttyyrit, jotka hyvin oivalsivat matkan päättyvän kuolemaan polttoroviolla.