— Mikä hänen nimekseen tulee? tiedusteli täti Cornelia.
— Anna on jo määrännyt sen, vastasi Gilbert.
— James Matthew — niiden kahden oivallisimman miehen mukaan, jotka koskaan olen tuntenut — läsnäoleviakaan poislukematta, sanoi Anna, luoden veitikkamaisen katseen Gilbertiin.
Gilbert hymyili.
— En ole koskaan tuntenut Matthewia lähemmin — hän oli niin ujoluontoinen, että me poikaset emme koskaan päässeet häneen tutustumaan. Mutta olen samaa mieltä kuin sinäkin, että kapteeni Jim on niitä hieno- ja eheäluonteisia ihmisiä, joita ainoastaan harvoin tapaa. Hän on kovin ihastuksissaan siitä, että aiomme ristiä pienokaisemme hänen kaimaksensa. Varmaankaan ei ole ketään muuta, joka olisi saanut nimensä hänen mukaansa.
— Niin, James Matthew on nimi, joka vaikuttaa miellyttävältä ja samalla on pesunkestävä, sanoi täti Cornelia. — Olipa oivallista, että te, jotka olette niin sivistyneitä, ette panneet tuon lapsiparan kannettavaksi jotakin kirjallisuudesta otettua nimeä, jota hän sitten saisi hävetä, kun tulee suureksi ja saa ymmärrystä. Rouva William Drew, joka asuu The Glenissä, oli antanut nulikalleen nimen Bertie Shakespeare. Sepä vasta kuuluu joltakin! Eikä teidän myöskään ole tarvinnut erikoisesti tuhlata aikaa nimien valitsemiseen. Muutamille ihmisille siitä koituu kauheata touhua. Kun Stanley Flaggin ensimmäinen poika syntyi maailmaan, pidettiin hänen nimestänsä sellaista ääntä ja melua, että poikaparka sai kaksi vuotta olla nimetönnä. Sitten syntyi hänelle veli, ja sitten oli siellä Isoveikko ja Pikkuveikko. Lopuksi sai Isoveikko isänisänsä mukaan nimen Peter ja Pikkuveikko äidinisän nimen Isaak, ja molemmat kastettiin yhtaikaa ja kirkuivat kilvan. Ja oletteko kuulleet tuosta skotlantilaisesta perheestä Mac Nab, joka asuu lahden tuolla puolen? Heillä on kaksitoista poikaa — täysi tusina — ja sekä vanhin että nuorin on nimeltään Neil — Iso Neil ja Pikku Neil. Varmaankaan eivät he enää lopuksi voineet keksiä uusia nimiä.
— Olen lukenut jostakin, sanoi Anna, — että ensimmäinen lapsi on runoelma, mutta kymmenes kuivahkoa proosaa. Varmaankin kahdestoista lapsi oli rouva Mac Nabin mielestä vain vanha juttu, joka toistui jälleen.
— Kohtuus kaikessa, sanoi neiti Cornelia huoaten. — Mutta minä puolestani olisin suurten perheitten harras puoltaja. Minä olin yksin kahdeksanvuotiaaksi saakka ja ikävöin niin kovin veljeä ja sisarta. Äiti sanoi, että minun piti rukoilla niitä Jumalalta — ja minä rukoilin rukoilemistani, sen voin vakuuttaa. No, eräänä päivänä tuli täti Nellie luokseni ja sanoi: "Cornelia, ylhäällä äidin huoneessa on sinulle pieni veli. Saat mennä häntä katsomaan." Tulin niin iloiseksi — lensin suorastaan portaita ylös. Ja vanha rouva, joka musta laukku mukanaan oli edellisenä iltana tullut taloon, nosti pienokaista, että saisin nähdä hänet. Laupias taivas — en elämässäni ole tullut niin noloksi! Minähän olin rukoillut Jumalalta veljeä, joka olisi kahta vuotta vanhempi minua ja kävisi isojen poikain koulua.
— Paljonko aikaa tarvitsit tuon pettymyksesi voittamiseen? kysyi
Anna nauraen.
— Tiedätkös — olin varsin kauan vihoissani kaitselmukselle, ja viikkoja kului, ennenkuin viitsin luoda katsettakaan pieneen veljeeni. Kukaan ei käsittänyt syytä, sillä en sanonut sitä koskaan. Mutta vähitellen hän alkoi vaurastua ja kurotti minua kohden pienet kätensä, ja minä aloin pitää hänestä. Mutta oikein täyttä totta kiinnyin häneen vasta eräänä päivänä, kun eräs koulutovereistani tuli häntä katsomaan. Hän sanoi näet, että poikanen oli pienenlainen ikäiseksensä… Minä suutuin niin, että sisuni kuohahti, ja minä sätin toverini pahanpäiväiseksi, sanoen että hänellä ei ollut käsitystä siitä, millainen herttaisen kapalovauvan piti olla, ja että meidän pojumme oli maailman suloisin lapsi. Siitä päivästä saakka minä jumaloin veljeäni. Äiti kuoli ennenkuin hän oli ehtinyt kolmen vuoden ikään, ja itse hän eli vain hiukan yli kahdenkymmenen vuoden vanhaksi, hän oli aina ollut heikonlainen. Poika parka, minä sain olla hänelle sekä äitinä että sisarena. Minusta tuntuu, tiedätkös Anna, kuin olisin ollut valmis luopumaan mistä tahansa, kun vain olisin saanut pitää hänet elossa.