— Sitä en suinkaan tiedä sanoa, rakkaani. En muista ikinä kuulleeni, että kapteeni Jim olisi hakkaillut ketään. Ja nyt hän on kuudenkahdeksatta vuotias. En ole koskaan kuullut syytä, miksi hän on pysynyt naimatonna, mutta tietenkin siihen on jokin syy. Hän on purjehtinut kaiken ikänsä, viittä viimeistä vuotta lukuunottamatta, ja tuskinpa lienee sellaista maailmankolkkaa, jonne hän ei olisi pistänyt nokkaansa. Hän ja Elizabeth Russel olivat aina hyvin hyvät kumppanukset, mutta rakkaudesta ei tuossa suhteessa ollut milloinkaan kysymys. Elizabeth ei mennyt naimisiin, vaikka monikin häntä kosi. Hän oli nuorena ollut kuuluisa kaunotar. Sinä vuonna, jolloin Walesin prinssi kävi saarellamme, oleskeli Elizabeth setänsä luona Charlottetownissa, ja tämä oli valtionvirkamies, joten Elizabethkin sai kutsun noihin juhlallisiin tanssiaisiin. Hän oli viehkein tyttö koko salissa, ja prinssi tanssi hänen kanssaan, ja kaikki toiset naiset, joiden kanssa hän ei tanssinut, olivat menehtyä kateudesta, sillä heidän isänsä ja veljensä olivat yhtä arvoastetta Elizabethia ylempänä, ja nyt oli tuo kunnia aivan aiheettomasti tullut hänen osaksensa. Elizabeth oli aina hyvin ylpeä noista tanssiaisista. Pahat ihmiset sanoivat, että hän pysyi naimatonna siksi, ettei hän enää voinut tyytyä tavalliseen mieheen tanssittuansa prinssin kanssa. Mutta se oli tuulesta temmattua. Kerran hän uskoi minulle syyn ja se oli se, että hän pelkäsi ettei voisi pahan luontonsa takia elää sovussa avioliitossa. Tottahan onkin, että hän oli kauhea äkäpussi. Väliin hänen täytyi mennä huoneeseensa ja järsiä piironkinsa syrjää purkaaksensa kiukkunsa jollakin tavoin… Mutta minä sanoin hänelle, ettei hänen tuon takia suinkaan tarvinnut olla menemättä naimisiin. Miksi miesten yksin tarvitsisi saada äkäillä ja näyttää kiukkuansa — voitteko sanoa sen pikku rouva tohtorinna?

— Kyllä minäkin olen väliin jokseenkin närkäs, sanoi Anna.

— No se ei haittaa. Sitten ette myöskään salli tallata itseänne…
Mutta katsokaapa, kuinka kaunis teidän puutarhanne on! Se tuotti
Elizabeth paralle paljon iloa ja huvia.

— Olen niin ihastunut siihen. Nuo vanhanaikaiset kukat ovat juuri minun makuni mukaiset. Mutta kun nyt puhumme puutarhanhoidosta, niin voisittekohan neuvoa meille jonkun, joka voisi kuokkia honkametsikön takana olevan alan ja istuttaa sinne puutarhamansikoita. Gilbertillä on niin paljon työtä, ettei hän varmaankaan ehdi ryhtyä siihen nyt syksyllä.

— Henry Hammond, joka asuu The Glenissä, suorittaa tuollaista tilapäistä työtä. On parasta, että otatte hänet. Tosinhan häntä paljoa enemmän huvittaa maksu kuin työ, — mutta sellaisiahan miehet ovat. Hänen ymmärryksensä laita on myöskin huonosti — hänen isäukkonsa heitti kerran halon hänen päähänsä hänen pienenä ollessaan. Näppärä ja hauska kuritus väline, eikö totta? Mutta mitä muuta mieheltä voi odottaa! Henry on joka tapauksessa ainoa, jota tiedän ehdottaa. Hän maalasi keväällä minun taloni. Ja sehän näyttää oikein siistiltä ja hauskalta — eikö totta?

Anna pelastui vastaamasta, kun kello samassa löi viisi.

— Mitä ihmettä! — onko kello jo niin paljon? ihmetteli neiti Cornelia. — Kuinka nopeasti aika kuluukaan, kun on hauska! Ei, nyt minun täytyy kiiruhtaa kotiin.

— Eihän toki! Te jäätte juomaan teetä meidän kanssamme, sanoi Anna sydämellisesti.

— Pyydättekö minua viipymään, siksi että katsotte sitä asiaankuuluvaksi vai siksi, että todella tahdotte vielä pitää minua luonanne? kysyi neiti Cornelia.

— Siksi, että minusta olisi hauskaa, jos te viipyisitte. Tunnen luonnossani, että meistä tulee hyvät ystävät, sanoi Anna hymyillen miellyttävintä hymyänsä.