Anna omassa kodissaan

by L. M. Montgomery

— Leslie jäi siis asumaan yksin tuonne taloon. Dick oli kyntänyt ja kylvänyt ennen lähtöänsä, ja Abner ukko, hänen isänsä, oli luvannut huolehtia sadon korjaamisesta. Kesä meni menojaan, mutta "Neljästä sisaresta" ei kuulunut mitään. Nova Scotiassa asuvat sukulaiset ryhtyivät tiedusteluihin, ja kävi ilmi että laiva oli saapunut Havannaan, purkanut lastinsa ja otettuaan uutta lastia lähtenyt kotimatkalle, mutta siinä olikin kaikki, mistä saatiin selkoa. Vähitellen alkoivat ihmiset lukea Dick Mooren hukkuneiden joukkoon. Melkein jokainen otaksui hänen jääneen sille tielleen, mutta eihän siitä voinut olla varma, sillä on tapahtunut, että merimiehet, joita jo vuosikausia on luultu kuolleiksi, äkkiä ovat ilmestyneet elävinä tänne satamaan. Leslie ei koskaan uskonut hänen kuolemaansa — ja hän oli oikeassa. Niin onnellisesti ei saanut käydä, että Dick olisi jo mennyt menojansa. Seuraavana kesänä kävi kapteeni Jim Havannassa — siihen aikaan hän vielä teki purjehdusretkiä. Siellä pisti hänelle päähän, että hänen pitäisi ottaa asioista hiukan selkoa — sillä miehistä on aina hauska pistää nokkansa muiden asioihin — ja niin hän kävi tiedustelemassa kaikissa merimieskodeissa ja muissa sellaisissa paikoissa, saadaksensa kuulla jotakin "Neljän sisaren" miehistön kohtalosta. Tuon hän olisi saanut jättää tekemättä — sen olen aina sanonut ja sanon yhä edelleen. Niin hän tuli kiertoretkellään erääseen — niin, eiköhän se liene ollut suorastaan turvakoti, ja siellä hän näkee miehen, jonka hän tuota pikaa tuntee Dick Mooreksi, huolimatta suuresta parrasta, jonka Dick oli ehtinyt kasvattaa. Kapteeni Jim ajatutti sen pois — ja sitten ei ollut enää epäilystäkään — mies oli Dick Moore — tai ainakin hänen ruumiinsa. Järki oli mennyt tipo tiehensä, ja mitä sydämeen tulee, niin ei sitä minun käsittääkseni ollut ikinä ollutkaan.

— Mitä hänelle sitten oli tapahtunut?

— Niin, jospa se vain tiedettäisiin! Turvakodin hoitajat olivat kertoneet löytäneensä hänet noin vuotta aikaisemmin eräänä aamuna kadulta kauheassa tilassa — koko hänen päänsä oli vain verinen möhkäle. Kaiketi hän oli ollut huonossa seurassa ja sekaantunut johonkin tappeluun. He ottivat hänet huostaansa, voimatta ikinä uskoa, että hän jäisi elämään. Mutta hän toipui henkiin, ja toivuttuansa oli hän muuttunut jälleen lapseksi. Hänellä ei ollut muistia eikä ymmärrystä eikä käsityskykyä. He koettivat ottaa selville, kuka hän oli, mutta se ei onnistunut. Hän ei edes osannut sanoa, mikä hänen nimensä oli — hän osasi vain soperrella muutamia sekavia sanoja. Hänellä oli ollut taskussaan kirje, joka alkoi puhuttelulla "Rakas Dick!" ja jossa oli allekirjoitus "Leslie", mutta siinä ei ollut mitään osoitetta, ja kuori oli poissa. He pitivät hänet luonansa ja opettivat hänet hoitamaan muutamia yksinkertaisia askareita, ja niin löysi sitten kapteeni Jim hänet. Hän toi hänet mukanansa kotiin — olihan tuo tosiaankin varsin kallisarvoinen löytö, jota kannatti kuljettaa matkassansa, — mutta kaiketi hän katsoi sen velvollisuudeksensa. Hän tuumiskeli siten, että kun Dick tulisi jälleen kotiin ja jälleen joutuisi entiseen ympäristöönsä, silloin heräisi hänessä jälleen hitunen muistia ja järkeä. Mutta vieläkös mitä — kaikki jäi ennalleen. Niin hän on sitten aina siitä saakka elellyt tuolla piilipuitten varjostamassa talossa. Hän on yhä edelleen lapsen kehitysasteella. Väliin hän saa jonkunmoisia kohtauksia, ja silloin hän on kiukkuinen ja itsepäinen, mutta enimmäkseen hän on varsin kiltti ja sävyisä. Niin, niin, tiedätkös — tuota kuormaa on Leslie kantanut yhdeksän vuotta, aivan yksin. Vanha Abner Moore kuoli kohta senjälkeen kun poika oli tuotu kotiin ja hänen kuoltuansa seurasi vararikko. Kun kaikki oli saatu osapuilleen selville, jäi Leslielle ja hänen miesparallensa ainoastaan tuo vanha talo, jossa he nyt asuvat. Leslie antoi sen arennille John Wardille, ja tuolla arentirahalla on hänen nyt tultava toimeen. Väliin hän ottaa kesäksi jonkun täysihoitolaisen. Mutta useimmat matkustavaiset asuvat mieluummin lahden toisella puolen, missä hotellit ja kesähuvilat sijaitsevat. Leslien talo on liian kaukana kylpyrannasta. Hän hoitelee nyt Dickiä, yhdeksään vuoteen hän ei ole ollut poissa hänen tyköänsä — hän on sidottu tuohon tylsämieliseen mieheen koko elämäniäksensä. Ja kun ajattelee kaikkia hänen muinoisia haaveitansa ja toiveitaan! Voit ajatella, mitä tämä kaikki on merkinnyt hänelle, rakas ystäväiseni — niin kaunis ja itsetietoinen, kunnianhimoinen ja lahjakas kuin hän aina on ollut! Hänhän on suorastaan kuin elävänä kuollut.

— Leslie parka! lausui Anna, vaipuen syviin mietteihin.

Hänen oma onnensa tuntui hänestä nyt kohtuuttomalta ja ansaitsemattomalta. Mitä oikeutta hänellä oli jatkaa päivästä päivään iloista ja tyytyväistä elämää, kun toinen ihmisolento aivan hänen lähimmässä ympäristössään kantoi sellaista raskasta surujen taakkaa.

— Tahtoisitko kertoa minulle aivan seikkaperäisesti, mitä Leslie sanoi ja kuinka hän käyttäytyi tuona iltana, jolloin kohtasit hänet rannalla? sanoi neiti Cornelia hetken kuluttua.

Hän kuunteli tarkkaavaisesti Annan esitystä ja nyökkäsi sitten tyytyväisenä.

— Sinusta hän oli jäykkä ja tyly, mutta voin vakuuttaa, ystäväiseni, että hän kohteli sinua harvinaisen avomielisesti. Nähtävästi hän heti mieltyi sinuun. Kuinka iloitsenkaan siitä! Varmaankin sinä voit olla hänelle suureksi avuksi. Minä olin hyvilläni kuullessani, että nuori pari muuttaisi tänne, sillä ajattelin, että Leslie kenties voisi saada ystävän. Sinähän tahdot kyllä ruveta hänen ystäväksensä, eikö niin, pikku Anna?

— Tahdon kyllä, jos hän vain suostuu siihen, sanoi Anna tuolla hänelle ominaisella aina auliilla, mutta silti niin vakavasti tarkoitetulla sydämellisyydellä.

— Ei, niin ei sinun pidä sanoa. Sinun pitää tulla hänen ystäväksensä, tahtoipa hän taikka ei, sanoi neiti Cornelia painokkaasti. — Älä välitä siitä, joskin hän välistä vaikuttaa tylyltä — älä ole sitä huomaavinasikaan! Muista, millaista hänen elämänsä on ollut — ja on yhä edelleen — ja tulee aina olemaan, Jumala paratkoon… Tuollaiset ihmisparat kuin Dick elävät loppumattomiin. Näkisitpä vain, kuinka lihava hän nyt on. Kotiin tullessaan hän oli vain luuta ja nahkaa. Voita Leslie ystäväksesi — sinä kuulut niihin, joilla on kyky voittaa ihmisten ystävyys! Mutta närkäs et häneen nähden saa olla. Äläkä välitä siitä, jos näyttäisikin siltä, ettei hän välitä käynneistäsi. Hän tietää, että monet naiset eivät voi kestää Dickin läheisyyttä — heidän mieltänsä rupeaa muka etomaan… Koeta houkutella hänet tänne niin usein kuin voit. Paljoa ei hän voi olla poissa kotoansa — hän ei uskalla jättää Dickiä pitkäksi aikaa yksin, sillä kuka tietää, mitä hän voisi keksiä tehdä — kenties pistää koko talon tuleen! Dioin voi hän saada hetken joutoaikaa Dickin mentyä levolle ja nukuttua. Hän panee aina varhain maata ja nukkuu sikeästi aamuun saakka. Silloin Leslie tavallisesti menee rannalle hengittämään raitista ilmaa, ja niin sattui, että te siellä kohtasitte toisenne.